Kuiva kausi seksielämässä?
Ikääntyvien miesten seksuaalinen halu on yleensä viriilimpää kuin samanikäisten naisten. Mutta toisaalta kun nainen pitää seksuaalielämänsä eloisana, hän oppii nauttimaan seksistä aina vain enemmän myöhäisiin vuosikymmeniin saakka.
Sosiologi ja psykoterapeutti Heli Vaaranen Väestöliiton parisuhdekeskuksesta kertoo, että jos kumppani ei halua seksiä, pitäisi kysyä itseltään, olenko haluttava.
– Oman miehensä voi hurmata aina uudelleen, ja elämänsä naisen voi valloittaa aina uudelleen. Aaltoliike kuuluu elämään myös seksissä. Kuivan kauden jälkeen voi tulla huima vehreä kausi. Antakaa molemmat itsellenne lupa nauttia ruumiistanne yhdessä ja yksin, Vaaranen rohkaisee.
Jos suhteessa tapahtuu syrjähyppy, se on aina hyvin tuskallinen tapahtuma ja vaikuttaa suhteen molempiin osapuoliin.
– Pettäminen traumatisoi syvästi, siksi uskottomuus ei koskaan ole suositeltavaa. Joskus uskottomuudella loukattu tekee omalla reaktiollaan pahempaa kuin mitä koskaan toisella oli tarkoitus.
Siksi Vaaranen toteaa, että pitäisi löytyä malttia, ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
– Erehtyminen on inhimillistä mutta hyvin valitettavaa. Uskottoman on nöyrryttävä aitoon anteeksipyyntöön, jolloin toisen anteeksianto on mahdollista.
Uusimmat
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
18:56
Ukrainan turvallisuuspalvelu kertoo murtaneensa venäläisen vakoiluringin – MTV seuraa sotaa
-
18:55
Rikosseuraamuslaitos haluaa lapsivangit pois vankiloista – "Syytä selvittää"
-
18:41
Katujengit hyödyntävät sosiaalista mediaa – väkivaltavideot voivat tuoda mainetta ja kunniaa tietyissä piireissä
-
18:35
Näistä lähtökohdista gallupien ykkönen eli Pekka Haavisto starttaa presidenttikampanjansa: "Kestokakkonen"
-
18:19
Hunter Biden kiisti syytteet aserikoksista oikeudessa
-
18:17
Rukan maailmancup-viikonloppuun tehtiin historiallinen muutos
-
18:15
Sieppaaja nappasi New Yorkissa pyöräilleen Charlotten, 9 – perheen painajainen päättyi lunnasvaatimuksesta löytyneen sormenjäljen ansiosta
-
18:01
TTK-yleisö buuasi toistamiseen tuomaripisteille – Jorma Uotinen kertoo mielipiteensä
-
18:00
Kokoomuksen entinen kansanedustaja Jaana Pelkonen johtaa Pekka Haaviston vaalikampanjaa tukevaa valtuuskuntaa
-
17:48
Trumpin kannattajilta hämmentävä reaktio sankarinsa syytteisiin – Risto E.J. Penttilä: "Tulee mieleen kultti"
-
Lataa lisää