Kristian Pulli latasi kaiken viimeiseen hyppyyn ja toi EM-pronssia – "Ajattelin, että ei Suomen mitaliton putki voi näin jatkua"

Kristian Pulli voitti perjantaina EM-pronssia Suomen ennätyksellä 8,24 Puolan Torunin hallikisoissa. Pulli summaili MTV Urheilulle kisan kulkua sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Pulli katkaisi samalla Suomen 21 vuotta kestäneen mitalittoman EM-halliputken. Ensimmäiset hypyt jäivät vielä alle kahdeksaan metriin, mutta kisan edetessä suomalaisen tulostaso parani. 

– Lähti odotetun tahmeasti käyntiin. Tuntui, että hyppy hypyltä paikat vertyivät. Kilpailun taso oli hirvittävän kova. Minut laitettiin viimeiselle kierrokselle selkä seinää vasten, Pulli sanoo.

Ennen viimeistä kierrosta Pulli oli neljäntenä. Hän oli aikaisemmin ollut jo kolmannella tilalla, mutta Ukrainan Vladyslav Mazur oli hypännyt hänen ohitseen.

– Neljä senttiä oli matkaa pronssiin ja ajattelin, että ei Suomen mitaliton putki voi näin jatkua. Pakko laittaa kaikki peliin ja mennä riskillä, niin paljon kuin lähtee, Pulli jatkaa.

– Parhaat hypyt kuudennella suorituksella ovat aika harvinaista herkkua. Välttämättä ei saanut ihan kaikkea irti, Pulli toteaa.

Pulli kertoo nyt lähtevänsä takaisin Etelä-Afrikkaan leireilemään. Sen jälkeen kiikarissa on yleisurheilun Timanttiliiga.

– Toivon, että näillä näytöillä pääsisi niihin kiertämään maailman parhaiden kanssa. Se on kauden pääjuttu, Pulli sanoo.

EM-hallikisat jatkuvat vielä lauantain ja sunnuntaina. Sara Kuivisto jäi omassa 800 metrin välierässään kolmanneksi ja karsiutui loppukilpailusta.

Lue myös:

    Uusimmat