Kreikka säilyttää suosionsa suomalaisten suosikkina – lue miksi!
Kreikka on yksi suomalaisten suosituimmista lomakohteista. Vuodesta toiseen jatkuva suosio osoittaa, että suomalaiset arvostavat Kreikan tarjoamaa vieraanvaraisuutta. Kreikan saaristo, kulttuuri ja rantalomat ovat houkutelleet suomalaisia jo vuosikymmeniä.
Kreikka on myös ihanteellinen kohde lyhyille kaupunkilomille, kokousmatkoille tai erilaisille teemamatkoille, kuten viini- ja gastronomiamatkat tai aktiivilomat.
Pelkästään valmismatkalle Kreikkaan matkustaa vuosittain noin 180 000 suomalaista eli joka viides valmismatkalainen valitsee matkakohteekseen Kreikan. Kreikka on toiseksi suosituin valmismatkakohde suomalaisille.
Kreikan kauniit ja puhtaat rannat ovat houkutelleet suomalaisia jo vuosikymmeniä lomalle Kreikkaan. Useat Kreikan rannoista täyttävät eurooppalaisen Blue Flag -ohjelman laatustandardit ja tarjoavat uimisen lisäksi mahdollisuuden myös laitesukellukseen, snorklaukseen, vesihiihtoon, purjehdukseen ja purjelautailuun. Kaikkiaan 408 rannalle ja 10 huvivene-satamalle myönnettiin toukokuussa 2014 Blue Flag -tunnustus Kreikassa. Blue Flag -ohjelma on ympäristötietoisuus ja -suojeluohjelma, jonka Foundation for Environmental Education (FEE) toteuttaa laajassa mittakaavassa vuosittain eri Euroopan maissa ja muualla maailmassa. Kaikkiaan 51 mukana olleesta valtiosta Kreikka tuli toiseksi Blue Flag -tunnustuksissa vuonna 2014.
– Blue Flag -tunnustukset osoittavat, että Kreikassa kannetaan huolta ympäristöasioista ja rantojen puhtaudesta. Tunnustuksen saadakseen rannan veden laadun tulee olla erittäin puhdasta, jätehuollon tulee olla moitteetonta, uintialueen organisoinnin ja turvallisuuskäytäntöjen pitää olla hyvin toimivia sekä ympäristönsuojeluun liittyvät näkökohdat tulee olla muutenkin huomioituina, luettelee Kreikan matkailutoimiston Pohjoismaiden ja Baltian johtaja Stavroula Skaltsi Blue Flag -tunnustuksen arviointiperusteita.
– Kiinnitämme näihin asioihin paljon huomiota. Osoituksena siitä Blue Flag -tunnustuksen saaneiden rantojen määrä nousi Kreikassa edelleen viime vuonna aiempiin vuosiin verrattuna.
Kreikka on myös ihanteellinen kaupunkilomakohde ja teemalomakohde. Kreikan kohteet sopivat hyvin myös lyhyempiin lomiin, kuten pidennetyn viikonlopun viettoon. Kreikkalaiset kaupungit sykkivät elämää ja ne sopivat ympärivuotiseen lomailuun – valinnanvaraa on runsaasti niin vapaa-ajan matkailuun kuin esimerkiksi kokousmatkailuun. Runsaan hotellitarjonnan lisäksi tarjolla on ainutlaatuisia museoita, arkeologisia nähtävyyksiä, ostosmahdollisuuksia ja vilkas yöelämä. Tarjonta kokousten ja konferenssien oheisohjelmaksi on siten myös taattu.
Kreikalla on viinin jumalan Dionysoksen kotiseutuna maailman pisimmät ja rikkaimmat perinteet viinin valmistuksessa ja nauttimisessa. Viiniä on tuotettu Kreikassa yli 4 000 vuoden ajan. Nyky-Kreikka on tärkeä viinintuottaja ja viinikulttuurin keskus. UNESCO on hiljattain nimennyt Välimeren ruokavalion Välimeren alueen ihmisten aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Ruuan ja viinin ympärillä on tarjolla monenlaisia teemamatkoja, joilla voi tutustua kreikkalaiseen gastronomiaan tai esimerkiksi oliiviöljyn alkulähteille palkitulla The Routes of the Olive Tree -reitillä.
Niille, jotka eivät jaksa lomallakaan pysyä paikallaan, Kreikka tarjoaa monipuolisen valikoiman vaihtoehtoja aktiiviloman suunnitteluun. Vesiurheilun lisäksi Kreikka tarjoaa upeat puitteet muun muassa vaellukselle, kiipeilylle, maastopyöräilylle, ratsastukselle ja jopa laskettelulle. Myös golftarjonta Kreikassa kasvaa koko ajan.
Lähde: Eurofacts Oy
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
11:04
Puolisoehdokas hermoilee treffeillä – maajussi paikkaa tilanteen yllättävällä pusulla
-
10:56
Tässä tämän hetken kuumimmat autot käytettyjen markkinoilla – Teslat omissa sfääreissään
-
10:41
Helena Petäistön kolumni: Cannesin Suomi-poika suosikki – tästä syystä Kaurismäki ei ole voittanut festivaalin pääpalkintoa
-
10:36
40 vuotta täyttänyt Maria Lund iloitsee monipuolisista töistään – paljasti tulevan yhteistyön Salkkarit-tähden kanssa
-
10:30
MTV Uutisten kysely paljastaa: Sofia Virta on vihreiden piiripäättäjien selvä suosikki puheenjohtajaksi
-
10:28
Tästä alkavat MM-rallin kartturin tehtävät erikoiskokeiden välissä – adrenaliinista höyräviltä kuskeilta toisinaan kummiakin kysymyksiä
-
10:23
Valtteri Bottas täysin ymmyrkäisenä tallikaverinsa tempusta
-
10:17
Naantalissa löytyi vauhdilla päin saarta ajettu arvovene – "Vähäsanainen herra kertoi vain olleensa veneilemässä"
-
10:17
Venäjä väittää estäneensä dronehyökkäyksen Krimillä – MTV seuraa sotaa
-
10:15
Niinistö julkaisi ensimmäisen Nato-ajan päiväkäskynsä – lue ylipäällikön viesti sanasta sanaan
-
10:07
Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – eilen selkkaus yhdysvaltalaislaivan kanssa
-
10:00
Useat musiikin kansainväliset megatähdet jättävät Suomen väliin – asiantuntijoilta kylmät faktat tiskiin: "Kaikista kokoluokista puuttuu"
-
09:42
Floridan päävalmentaja näytti toimittajille, mitä pitäisi tehdä: "V***u" – sali röhähti nauruun
-
09:42
Uutuusgrillimakkarat makutestissä – Halpa vs. kallis -raati: "Varokaa yllättäviä turskahduksia"
-
09:35
Karviassa ulosajo – kuljettaja kuoli
-
09:32
MTV seuraa: Kalle Rovanperän puheenvuoro tiivistää ralliaamun: "Tuntuu pahalta fanien puolesta"
-
09:21
Kim Cattrall on ylpeä Samanthan paluusta – Sinkkuelämää-sarjan fanit riemastuivat tähden postauksesta.
-
09:17
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
09:13
Yliopistojen todistusvalinnan pisteytykset uudistuvat – yhden aineen merkitys kasvaa
-
09:01
Mount Everestillä kuollut eniten ihmisiä vuosiin – kiipeilylupia myönnettiin ennätysmäärä
-
Lataa lisää