Koukussa tv-sarjaan

– Ennen kuin aloin viimeksi seurustella taas vakavissani, tein eräästä lauantai-illan poliisisarjasta varsinaisen rituaalin, kertoo 35-vuotias Maria.

– Sytytin kynttilöitä, varasin hyvää naposteltavaa ja kääriydyin suihkun jälkeen ylellisen pehmoiseen kylpytakkiin. Minä joka en muuten juuri televisiota avannut, aloin rekisteröidä automaattisesti jokaisen tv-sarjan näyttelijöitä koskevan tiedonmurun. Ostin kaikki lehdet, joissa oli jonkun haastattelu, ja kotikoneessani oli taustakuvana pääparin yhteispotretti.

– Ennen pitkää etsin suosikkieni aikaisempiakin elokuvia ja lopulta löysin itseni ensin keskustelupalstalta ja lopulta ahmimasta fanfic-juttuja englannin kielellä. Suunnittelin kovaa kyytiä omaakin kirjoitusta, vaikka englannin taitoni olivat aika ontuvat. Tämä alkoi jo vähän häiritä työtehtäviäkin, sosiaalisesta elämästä puhumattakaan. Juuri lauantai-iltanahan kaikki kiva tapahtuu, ja minä olin aina linnoittautunut juuri silloin sisään yksin koiran kanssa.

Elämä haastaa virtuaalielämän

– Havahduin ajan kulumiseen vasta silloin, kun erään ystäväni uusi miesystävä oli pyörinyt porukoissa kiinteästi jo lähes vuoden enkä minä ollut edes tavannut häntä. Pian tämän jälkeen tapasin nykyisen miesystäväni, ja ikuiseksi luulemani tv-ihastus alkoi horjua perustuksillaan.

– Kovimman taistelun kävin itseni kanssa silloin, kun mies palasi kahden viikon työmatkalta ja lauantai-ilta oli hänen ainoa vapaailtansa. Apua, hän halusi lähteä kanssani baariin juuri samaan aikaan kun sankarini pidättivät konnia ja sulattivat sydämiä! Senaikaisessa nauhurissani ei ollut ajastusmahdollisuutta, enkä oikein voinut pyytää juhlatuulella olevaa menohalusta miestä nököttämään kanssani kotiin tv:n ääreen, sitä paitsi häpesin vähän lapsellista ihastustani virtuaalisiin henkilöihin. Näyttelijöidenkin ainoa todellinen pääoma taisi olla komeus ja karisma.

Syvällä koukussa

– Niinpä ruutuihastukseni alkoi pikku hiljaa hiipua jäädessään oikean elämän jalkoihin. Helppoa luopuminen ei ollut, sillä olin koukussa sarjaan muutenkin kuin vain lauantai-illan prime time -ajan suhteen. Voi hupsua keski-ikäistä naista ja voi markkinamiesten oveluutta! Minullahan oli myös kaikkea Amerikasta asti tilattua oheiskrääsää kahvimukista avainperiin.

Minun ei siis sallittu unohtaa helposti. Pähkäilin pitkään, vaihtaisinko kaiken tilpehöörin neutraalimpaan vai pitäisinkö jotakin muistoksi. Joka tapauksessa halusin vähän vähemmän poliisisarjan pyhäkköä muistuttavan kodin, ennen kuin miesystäväni mahdollisesti ehtisi kommentoida mieltymyksiäni.

– Haikein mielin lakkasin omistamasta lauantai-iltojani telkkarille. Mielessäni laskeskelin, että jonkin ajan kuluttua saisin varmaan ostettua kaikkien tuotantokausien koko paketit jostakin marketista. Omat nauhoitukseni silloisille VHS-kaseteille alkoivat olla kirjaimellisesti puhki katsotut, suosikkikohtauksissani kuva oli alkanut lukuisten kelaamisten takia rätistä ja hyppelehtiä.

– Kasetit tulivat markkinoille vasta vajaan kymmenen vuoden perästä. Silloin ne eivät kumma kyllä tuntuneet minusta edes ostamisen arvoisilta, ihmettelin vain, mitä olin mokomassa tusinatavarassa nähnyt. Sisimmissäni tiesin kyllä vastauksen, mutta en kehdannut tunnustaa sitä edes itselleni: olin yksinkertaisesti vain ihastunut sankarin suklaasilmiin, juuri niin kuin muutama miljoona muukin tv-ruutua tuijottanut nainen, juonesta ja järkevyydestä viis.

Aikuiseksi saippuan seurassa

Karoliina, 29, on puolestaan yksi niistä naisista, jotka seuraavat Kauniita ja rohkeita. Tämä amerikkalaisista saippuasarjoista maailmalla levinnein ja suosituin sarja on kerännyt parhaimmillaan Suomessakin ruudun ääreen yli miljoona katsojaa.

Vaikka katsojaluvut ovatkin huippuajoista hieman hiipuneet, on menestys taattu. Esitysvuosien aikana meille on syntynyt tuhansia Karoliinan kaltaisia faneja, jotka vaativat sarjalle jatko niin kauan kuin sitä tehdään.

– Olin teini-ikäinen, kun aloin seurata Forrestereiden ihmissuhdekiemuroita, muistelee Karoliina.

– Aluksi sarja tuntui jopa uskottavalta, mutta nykyisin se tuntuu olevan vähän kieli poskessa tehty.

Häpeästä hellyyteen

– Olen käynyt katsomassa kahta sarjan henkilöä livenä. "Sallyn" Suomen-vierailun aikana pääsin jopa tervehtimään häntä, "Ericiä" ihailin vain kauempaa. Itse paikalla oli vähän hämmentävää huomata, kuinka paljon meitä faneja onkaan, ja ihan kaikenikäistä porukkaa.

– Jossakin välissä häpesin tunnustaa, että minulla oli kamala kiire kotiin Kauniitten ja rohkeitten takia. En kerinnyt kauppaan enkä mihinkään ennen kuin päiväannos oli saatu, en vastannut puhelimeenkaan. Jos bussi myöhästyi vartin ja myöhästyin lähetyksen alusta, joskus jopa itkin pettymyksestä!

– Nyttemmin en enää tunne häpeää, vaan pikemminkin eräänlaista hellää, ylpeää nostalgiaa: minä olen katsonut tätä sarjaa alusta saakka, minä kuulun sisäpiiriin.

Teksti: Hanna Myllys

Kuvat: Shutterstock