Kotimaan kalleimmat vuokrayksiöt

Jokakoti vertaili yksiöiden vuokratasoja eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudulla yksiöistä pulitetaan eniten.

Vuokra-asuntojen on hinnat ovat viime vuosina nousseet ympäri Suomea. Kasvua vuokrahintojen kehityksessä on vuosituhannen alusta alkaen tapahtunut noin 20 prosenttia. Vuokratasoissa on kuitenkin huomattavia alueellisia eroja eri puolilla maata.

Korkeimmat kuukausittaiset vuokraerät pulitetaan pääkaupunkiseudulla. Helsingissä hinnat hipovat jo pilviä, sillä etenkin pienistä asunnoista on pulaa. Keskeisimmillä alueilla yksiön vuokrahinnat liikkuvat 600-850 euron välillä. Eteläisissä kaupunginosissa yksiön hinnat saattavat kivuta jopa nelinumeroisiin lukuihin.

Sen sijaan kauempana keskustasta hinnat huokenevat. Esimerkiksi pohjoishelsinkiläisestä Tapanilasta tai kaupungin itäosassa sijaitsevasta Puotilasta voi vielä löytää edullisesti katon päänsä päälle.

Kehä kolmosen ulkopuolella asuntojen vuokraaminen on pääkaupunkialuetta halvempaa. Kymenlaaksossa yksiön keskimääräinen vuokra on noin 350 euroa. Pohjanmaalla liikutaan samoissa lukemissa. Varsinais-Suomessa vuokrataso vaihtelee 350-500 euron molemmin puolin. Pitkien etäisyyksien Lapissa yksiön vuokrahinta ei yleensä kohoa muutamaa sataa euroa ylemmäs.

Asunnonvuokraus.comin mukaan Uudenmaan keskimääräinen neliövuokra on 15,6 euroa, kun taas Pirkanmaalla luku putoaa 12:ta euroon neliömetriltä. Satakunnassa keskimääräinen vuokrahinta on puolestaan 10,5 € / m².

Teksti ja kuvat: Katja Nykänen

Lue myös:

    Uusimmat