Oman kotikuntosalin perustaminen lähtee oikeanlaisten varusteiden hankinnasta. Laadukkaat kuntoiluvälineet tekevät treenistä helppoa ja turvallista.
Koronapandemian myötä moni innostui treenaamaan enemmän kotona. Kotona treenaaminen käykin varsin helposti, kunhan puitteet ovat kunnossa. Parhaassa tapauksessa itsensä kunnossa pitämiseen löytää aivan uutta motivaatiota, kun kotisali on vain kahden askeleen päässä sohvannurkasta.
Kaikki eivät tietenkään innostu yksin treenaamisesta. Monet kuntokeskukset ottivat suuren digiloikan viime keväänä ja tarjoavat nyt ryhmäliikuntatunteja verkossa. Myös verkkovalmennuksien tarjonta on valtava. Kannustavan ohjaajan tai ikioman valmentajan kanssa ei tarvitse tuskailla yksin.
Syksyn tullen innostutaan helposti myös uusien liikuntamuotojen pariin. Mikä uusi kuntoilumuoto inspiroisi sinut liikkumaan tänä syksynä? Kotimainen verkkokauppa Gorilla Sports tarjoaa kattavan valikoiman tuotteita ja välineitä kotikuntosalin pystyttämiseen aina nopealla kotiinkuljetuksella.
Monipuolinen salitreeni kotona
Kuntoiluvälineisiin panostamalla kotona voi tehdä todella kattavan salitreenin. Monipuolinen treeniasema ja 100 kg:n Tri Grip -painosetti mahdollistavat muun muassa penkkipunnerrukset, dipit, hauiskäännöt ja vatsalihasrutistukset. Setti tekee jokaisen lihasryhmän harjoittamisesta helppoa ja motivoivaa. Mikä parasta: kotisalilla saa itse vastata taustamusiikista.
Kahvakuula sopii pieneenkin tilaan
Kahvakuulaliikkeitä ja -ohjelmia on valtava määrä erilaisia. Siksi harrastukseen ei tylsisty. Kahvakuulalla voi tehdä niin aerobisen treenin kuin lihaskuntoharjoituksia. Aloittelija valitsee kevyemmän kuulan, josta on varaa nostaa painoa pikkuhiljaa. Kestävyydestään tunnettua kahvakuulaa löytyy 8–40 kilogramman painoisena. Nappaa helppo kahvakuulatreeni kotiharjoitteluun Gorilla Sportsin blogista.
Ryhmäliikuntatunnit tehokkaasti kotona
Ryhmäliikuntatunneilla varusteiden ja välineiden on mahduttava pieneen tilaan täydessä salissa, joten samat treenit onnistuvat takuulla kotonakin. Ryhmäliikuntatuntien energiseen fiilikseen ja ripeään tempoon pääsee myös kotona: Tarkista, järjestääkö sinun tuttu kuntokeskuksesi tunteja myös verkossa tai löydä itseäsi motivoiva tunti YouTubesta. Esimerkiksi pumppitunnilla tarvittava levytankosetti mahdollistaa treenaamiseen 2–20 kilogramman painoilla. Steppilaudalla onnistuvat puolestaan monet ryhmäliikuntatunneilta tutut toiminnalliset liikkeet. Laadukkaaseen ja suuren suojamattoon kannattaa panostaa. Matto vaimentaa hyppimisääniä, suojaa lattiaa ja antaa tukea.
Aerobinen treeni kotona
Syksyn tullen aamut ja illat pimenevät nopeasti ja keli on usein kostea. Aerobinen treeni onnistuu myös sateelta suojassa. Vakaa ja hiljainen juoksumatto taittuu helposti kasaan, joten se ei vie kotona turhaa tilaa. Monipuolinen crosstrainer sisältää 12 esiasetettua kuntoiluohjelmaa, mutta tietokoneeseen on lisäksi mahdollista tallentaa omia ohjelmia. Pyöräilykautta voi pidentää helposti eri käyttäjille säädettävällä kuntopyörällä.
Katso täältä juoksumatot.
Älä unohda palautumista
Erityisesti tauon jälkeen treenien pariin palaava saattaa innostuksissaan unohtaa kokonaan palautumisen merkityksen. Kotiin kannattaa hankkia muutama lihasjumeihin auttava väline, joilla palautumista voi helpottaa. Joustava harjoitusmatto antaa hyvän pidon venytyksille. Hierontarullalla voi avata tukkoisia lihaskalvoja. Fasciarullasetti sisältää rullan lisäksi pallon ja tuplapallon.
Gorilla Sports
|
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää