Korviaan myöten veloissa oleva miniä tyhjensi lastenkin tilit

Kun Helin* pojan lapset olivat pieniä, he viettivät paljon aikaa isoäitinsä kanssa. Heli hoiti heitä lähes joka päivä, ja jo silloin, kun nuorimmainen oli vasta pikkuvauva, koko kolmen lapsen katras saattoi yöpyä hänen luonaan useita kertoja viikossa. Nykyään Heli tapaa lapsia vain harvoin, sillä heidän äitinsä on katkaissut välit anoppiinsa kokonaan.

Viime vuosien aikana Heli on joutunut toteamaan monta kertaa, että isoäidillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia. Hän on huolissaan poikansa lasten hyvinvoinnista ja tietää, että ikävä on molemminpuolinen. Viimeksi, kun hän tapasi nyt jo 9-vuotiasta katraan kuopusta, tämä oli käpertynyt isoäitinsä syliin ja istunut siinä yli tunnin ajan puhumatta mitään.

− Jos en olisi tehnyt lastensuojeluilmoitusta kuusi vuotta sitten, en varmaan saisi tavata lapsia enää ollenkaan, Heli pohtii.

Iso riita rahasta

Kaikki alkoi siitä, kun Heli ei suostunut takaamaan poikansa yritystä varten tarvitsemaa lainaa ennen kuin miniä selvittäisi kaikki velkansa. Aiemmin, asuntokauppojen yhteydessä oli nimittäin selvinnyt, että miniällä oli vanhoja velkoja menossa ulosottoon, eikä Heli enää luottanut nuoren perheen kykyyn hoitaa raha-asioitansa.

− Olin jo luvannut pojalleni, että takaan hänen lainansa, jotta hän voi pistää oman yrityksen pystyyn. Halusin kuitenkin, että miniä tulee pankkiin mukaan, jotta voisimme selvittää kaikki raha-asiat kerralla. Kun kysyin, onko hänellä joitakin velkoja, joista hän ei ole aikaisemmin kertonut, hän rupesi huutamaan ja haukkumaan minua hulluksi, Heli kertoo.

Tässä vaiheessa Heli oli jo taannut pariskunnalle asuntolainan, mutta se ei miniälle riittänyt. Kun ensimmäinen asunto oli myyty, miniä suunnitteli ottavansa uuden 600 000 markan lainan, jota varten tarvittiin taas anopin apua, mutta tällä kertaa sitä ei herunut. Näiden rahariitojen takia miniä on päättänyt, ettei halua olla enää anoppinsa kanssa missään tekemisissä.

Uhkailua ja kiristystä

Jonkin ajan kuluttua selvisi, että miniä oli jättänyt muutaman kuukauden vuokrat maksamatta ja tyhjentänyt lastensa säästötilit. Lisäksi hän oli nostanut Visa-kortillaan, jonka päähaltija oli hänen miehensä, 30 000 markan lainan.

− Eräänä päivänä poikani tuli itkien luokseni. Hän oli löytänyt vaimonsa jättämän itsemurhakirjeen eikä tiennyt, missä tämä oli. Tämä oli kuitenkin vain juoni, sillä miniäni löytyi myöhemmin oman äitinsä luota ihan vahingoittumattomana.

− Poikani olisi halunnut erota, mutta ei uskaltanut. En ymmärrä, millä miniäni häntä kiristää. Hän nimittäin onnistui lopulta kääntämään poikanikin minua vastaan, enkä ole enää tervetullut heidän kotiinsa, Heli huokaa.

Kaiken tämän päätteeksi Heli teki poikansa perheen tilanteesta ilmoituksen lastensuojeluun. Hän oli huolissaan lastenlapsistaan, joista nuorimmainen oli tuolloin alle kolmevuotias.

− Kävin katsomassa lapsia heidän pihallaan. Nuorimmainen tuli minua itkien vastaan, ja pyysi, että pääsisi minun mukaani, Heli muistelee.

Katalia suunnitelmia?

Nyt jälkikäteen, kun Heli muistelee keskustelujaan miniänsä kanssa siltä ajalta, kun he vielä olivat väleissä, hän ei voi olla miettimättä, mitä miniä oli oikein suunnitellut kysellessään esimerkiksi Helin testamentista.

− Joskus kyllä epäilyttää, mitä miniälläni oli oikein mielessään minun varalleni. Tiedä vaikka hän olisi tuikannut taloni tuleen heti kun olisi saanut nimeni haluamiinsa lainapapereihin, Heli pohtii.

Hän pelkää tosissaan lastenlastensa puolesta, sillä silloin tällöin saa lukea lehdistä tarinoita, kuinka äiti on surmannut koko perheensä.

− En todellakaan tiedä, miten he selviävät. Heillä on iso asuntolaina, ja miniäni on työtön. Poikani on nykyään yrittäjä, mutta hänen tuloillaan pitäisi elättää viiden hengen perhe. Pelkään, että taloudellinen ahdinko ajaa miniäni vielä arvaamattomiin tekoihin.

*Haastateltavan nimi on muutettu


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat