Yhdysvaltojen koronaviruskriisissä erityisen pahasti kärsineessä New Yorkin osavaltiossa suunnitellaan vähittäistä eristysmääräysten purkua. Kuvernööri Andrew Cuomo sanoi sunnuntaina, että osavaltion pohjoisosissa osa vähäriskisiksi arvioiduilla aloilla toimivista yrityksistä voisi aloittaa toimintansa jo toukokuun puolivälissä. Asiasta kertoo esimerkiksi New York Times.
Kyseisiä vähäriskisiä aloja ovat esimerkiksi rakennusala ja tuotantoteollisuus. Seuraavassa vaiheessa yritysten avaamista arvioitaisiin sen mukaan, kuinka tarpeellisia ne ovat ihmisille ja millainen riski avaamiseen liittyy. Eri vaiheiden välillä avaamisen vaikutuksia seurataan kaksi viikkoa.
Cuomon mukaan yritysten pitää laatia avautumisen toteutuksesta suunnitelma.
– Haluamme, että yritykset ovat tässä luovia ja etsivät uusi ratkaisuja, hän sanoi Guardian-lehden mukaan.
Arvioiden mukaan koronavirustartuntojen määrä olisi jo saavuttanut osavaltiossa lakipisteensä.
Virus on levinnyt erityisesti osavaltion eteläosassa New Yorkin kaupungissa. Cuomon suunnitelman mukaan New Yorkin kaupunki avautuu vasta myöhemmin.
Kuolleita sunnuntaina 367
Sunnuntaina osavaltion päivittäinen kuolleiden määrä oli kuvernöörin mukaan alhaisin lähes kuukauteen. Sunnuntaina kerrottiin 367 kuolemasta.
Edellisen kerran päivittäinen kuolleiden määrä oli alle 375 maaliskuun viimeisenä päivänä, jolloin kuolemia raportoitiin 332. Määrän laskusta huolimatta Cuomo piti edelleen kuolinlukua "kauhistuttavana".
Worldometer-tilastosivuston mukaan New Yorkin osavaltiossa on kuollut viruksen seurauksena jo yli 22 000 ihmistä.