Korkein oikeus antoi torstaina päätöksen henkirikosjutussa, jossa se joutui pohtimaan, mitä ovat erityinen raakuus ja julmuus. Se ei ole helppoa, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä. KKO jätti valitettavasti vastaamatta yhteen olennaiseen kysymykseen.
Kyse oli tapauksesta, joka tunnetaan mediassa juhannustappona tai rauhanturvaveteraanin murhana.
Korkein oikeus antoi torstaina jutussa päätöksen, jossa vedetään tapon ja murhan rajaa.
Henkirikos tapahtui juhannuksena 2017 Helsingissä Aleksis Kiven kadun ja Fleminginkadun kulmassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa. Tekoaikaan 53-vuotias nainen ja 73-vuotias rauhanturvaveteraani tapasivat sattumalta terassilla ja päätyivät miehen asuntoon noin 23.20 aikaan.
He olivat naisen kertoman mukaan ”hyvänpäiväntuttuja”. Molemmat olivat humalassa, mutta mitään riitaisuuksia ei ollut.
Nainen kertoi, että hän meni jossain vaiheessa asunnossa vessaan ja pestyään kätensä hän huomasi oven suussa penistä kädessään pitävän miehen. Nainen kertoi miehen tönineen häntä sekä esti poistumisen.
53-vuotias nainen koki tilanteen ahdistavaksi ja uhkaavaksi, koska hän oli seksuaalisesti suuntautunut naisiin. Hänen mukaansa rauhanturvaveteraani tiesi tämän.
Teknisenä myyjänä työskennellyt nainen otti nahkaliivinsä taskusta veitsen. Hän kertoi huitoneensa ja sohineensa sillä yrittäen päästä tilanteesta pois. Naisen mukaan molemmat olivat seisaallaan ja hetken jälkeen mies lyyhistyi. Nainen otti miehen lompakon ja poistui asunnosta 0.20.
Hän meni kotiinsa ja hävitti omia, vereentyneitä vaatteitaan jäteastiaan. Hän jäi kiinni vasta useamman päivän päästä.
Veriroiskeet vessassa
Naisen kertomus tapahtumista ei ainakaan kokonaan pitänyt paikkansa. Vessan verijäljet kertoivat väkivallan alkaneen miehen ollessa pystyssä, mutta matalalla seinässä olleet veriroiskeet todistivat suurimman osan niistä syntyneen lattiakamppailussa.
Mies oli todennäköisesti yrittänyt pystyyn, mutta painettu tai valunut takaisin lattialle.
Miehessä oli ruumiinavauksen mukaan 19 vammaa. Kuolema aiheutui kahdenkymmenen sentin mittaisesta viiltohaavasta, jonka seurauksena vasemmanpuoleinen kaulalaskimo sekä molemminpuoliset kilpirauhaslaskimot olivat leikkautuneet osittain poikki. Myös henkitorvi oli etuosasta poikki.
Muut viiltohaavat sijaitsivat käsivarsissa, rintakehässä ja sukuelimissä. Väkivalta päättyi kun veitsen terä katkesi.
Kun verijäljet todistivat väkivallan jatkuneen miehen ollessa puolustuskyvytön naisen väite hätävarjelusta kaatui. Nyt korkeimman oikeuden piti ratkaista, oliko teko tappo vai murha.
Tapon ja murhan ero
Lähtökohtaisesti toisen hengen riistäminen on aina tappo. Jos tappo on törkeä, se muuttuu murhaksi ja jos teko on lievä, rikosnimike on surma.
Murhalle on rikoslaissa neljä edellytystä. Tappo on murha, jos se tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa’alla tai julmalla tavalla, 3) vakaavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tappamalla virkamies virkatoimessaan.
Kyse on murhasta, jos yksikin edellytys täyttyy ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Tekijän kannalta seurauksessa on merkittävä ero. Murhaaja istuu elinkautisen eli on tyypillisesti 14-15 vuotta vankilassa. Tappaja saa useimmiten 9-10 vuoden tuomion, josta ensi kertaa vankilassa oleva suorittaa puolet ja uusija kaksi kolmasosaa.
Tässä korkeimman oikeuden käsittelemässä tapauksessa kyse oli siitä, oliko mattoveitsellä viiltely erityisen raaka tai julma tapa tappaa ja oliko teko kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Aiemmat tuomiot erosivat
Syyttäjä vaati rangaistusta murhasta. Helsingin käräjäoikeus päätyi tappoon.
Teko oli oikeuden mielestä raaka ja julma, mutta ei erityisen raaka tai julma. Kyse ei ollut siitä että uhria olisi kidutettu tarkoituksella aiheuttaa uhrille tarpeetonta tuskaa. Sukuelimenkään viiltely ei osoittanut erityistä raakuutta tai julmuutta.
53-vuotias tuomittiin vankeuteen 9,5 vuodeksi.
Hovioikeus päätti toisin ja nainen sai elinkautisen.
Hovin mukaan tekijä aiheutti vakavimmat vammat 73-vuotiaan ollessa jo puolustuskyvytön. Väkivalta oli raakaa ja määrätietoista ja kohdistui kehon herkille alueille, mikä aiheutti suurta kärsimystä ja tuskaa. Uhri oli todennäköisesti tajuissaan.
Hovi totesi myös, että viiltely päättyi vasta terän katkeamiseen. Surmaamispyrkimys oli sitkeä ja nainen jätti miehen asuntoon apua hälyttämättä.
Teko oli erityisen raaka ja julma sekä kokonaisuutena arvostellen törkeä. Murhatuomio syntyi äänin 2-1. Yksi olisi pitänyt teon tappona.
Korkeimpaan oikeuteen
Nainen sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen.
KKO joutui pohtimaan, mitä erityinen raakuus ja julmuus on. Oikeuskäytännössä tämä tarkoittaa todellista tekotapaa eikä sitä, miltä teko ulkonaisesti näyttää.
Julmuutta arvioitaessa merkitystä on annettu sille onko tarkoitus aiheuttaa uhrille kovia tuskia tai pitkitetäänkö tekoa. Raakuus muodostuu tekijän päättäväisyydestä tai sitkeästä surmaamispyrkimyksestä. Tämä voi näkyä esimerkiksi siinä, että tekijä käyttää eri tekovälineitä tai käyttää sellaista useita kertoja.
Tuomioistuin haki apua aiemmista ratkaisuistaan. KKO on antanut 2000-luvulla raakuudesta ja julmuudesta kuusi ennakkopäätöstä.
Mikä on erityisen raakaa tai julmaa?
Erityisen raaka ja julma tekotapa oli kyseessä silloin, kun perheenisä tappoi vaimonsa ja kolme pientä lastaan lukuisilla puukoniskuilla.
Myös vaimon ampuminen kahdessa erässä yli kymmenellä laukauksella osoitti tekijässä erityistä raakuutta ja julmuutta. Siitä oli myös kyse, kun kaksi tekijää löivät, potkivat ja hyppivät puolustuskyvyttömän uhrin pään ja rintakehän päälle.
Erityinen raakuus puolestaan oli kyseessä tapauksessa, jossa isä surmasi viisivuotiaan lapsensa. Lasta oli kuristettu kahdesti kurkusta ja pistetty puukolla niskaan ja kaulan sivulle. Isä viilsi vielä kaulan etupuolelle poikittaissuuntaisen syvän viillon, joka katkaisi ruokatorven, henkitorven ja kaulavaltimoita.
Mikä ei ole ollut erityisen raakaa ja julmaa?
Korkeimpaan oikeuteen saakka on edennyt 2000-luvulla kaksi henkirikostapausta, joissa se ei ole pitänyt käytettyä väkivaltaa erityisen raakana tai julmana.
Toinen niistä on ns. Eveliinan tapaus Imatralla vuosituhannen alussa. Siinä 15-vuotias poika pahoinpiteli sattumalta tapaamaansa 14-vuotiasta tyttöä niin kauan, että tyttö menetti tajuntansa. Sen jälkeen poika siirsi uhrin ojan pohjalle ja kuristi tätä tytön päällä seisoen. Uhri kuoli tukehtumalla, kun hän hengitti ojanpohjalla mudansekaista vettä.
Teko ei ollut KKO:n mukaan erityisen raaka ja julma, koska tapahtumat etenivät nopeasti, eikä 15-vuotias pitkittänyt tekoa aiheuttaakseen tarkoituksellisesti tuskaa tai kärsimystä.
Erityisen julmaksi tai raa’aksi ei katsottu myöskään tekoa, jossa mies yllättäen iski sängyssä makaavan miehen päähän isolla kirveellä. KKO totesi, että teko oli raaka, muttei erityisen raaka tai julma. Mies tuomittiin kyllä murhasta, mutta tuomio perustui vakaaseen harkintaan ennen tekoa. Taustalla oli mustasukkaisuus.
Mihin korkein oikeus päätyi?
Oliko Vallilassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa tehty veriteko murha vai tappo?
KKO totesi, että Vallilan teon viiltojen määrä ilmensi pidempään jatkettua voimakasta väkivaltaa, jota on oikeuskäytännössä pidetty ominaisena erityisen raa’alle väkivallalle.
Erityinen raakuus täyttyi. Entä julmuus?
KKO katsoi, että tekotapaan liittyi myös piirteitä, joita voitiin pitää julmina. Mattoveitsellä tehty hyökkäys jatkui uhrin jo kaaduttua lattialle. Uhri oli puolustuskyvytön ja elossa kaikkien iskujen ajan.
Oikeuden mukaan oli todennäköistä, että vammat aiheuttivat 73-vuotiaalle voimakasta kipua, kuolemanpelkoa ja kärsimystä. Toisaalta teko kesti lyhyen aikaa, eikä sitä pitkitetty. Kyse oli oikeuden mukaan julmasta teosta, mutta ei erityisen julmasta.
Laissa todetaan, että murhan pitää olla erityisen raaka tai julma. Tässä siis erityinen raakuus toteutui, mutta murhasta tuomitseminen edellyttää sitä, että teon pitää olla kokonaisuutena arvostellen törkeä. Pelkkä erityinen raakuus ei riitä murhatuomioon.
Kansankielellä voisi ajatella, että kaikki henkirikokset ovat lähtökohtaisesti törkeitä, mutta nyt on kyse oikeuskielestä.
Törkeysvaatimus ei viittaa teon arvosteluun rikoksena, vaan tapon tunnusmerkistöön. Eli törkeysvaatimus edellyttää sitä, että teko on henkirikoksenakin poikkeuksellisen törkeä.
KKO on aiemmissa päätöksissä todennut, että esimerkiksi myrkyn juottaminen kehitysvammaiselle tyttärelle oli kokonaisuutena arvostellen törkeä teko. Myös tässä aiemmin jo mainitut teot, joissa KKO oli katsonut erityisen raakuuden tai julmuuden toteutuneen, olivat kokonaisuutena arvostellen törkeitä.
Vallilan verityössä siis täyttyi erityinen raakuus ja siinä oli julmia piirteitä. Oikeuden mukaan miehen ilmestymiselle vessan ovelle sukuelin kädessä oli kokonaisuuden kannalta vähämerkityksellistä.
Korkein oikeus päätyi vertaamaan tätä henkirikosta sellaisiin muihin teräaseella tehtyihin henkirikoksiin, jotka on tuomittu tappoina. Moitittavista piirteistä huolimatta naisen tekemää henkirikosta ei voitu pitää niin paljon törkeämpänä tekona kuin muut veitsitapot, että kyse olisi kokonaisuutena arvostellen murhasta.
53-vuotias päätettiin tuomita taposta. Urheilutermein voisi todeta, että murhan rima putosi kannattimilta hiuksenhienosta kosketuksesta.
Nyt korkeimman oikeuden tuomareiden piti päättää miten pitkä vankeustuomio olisi. Lain mukaan rangaistuksen on osuttava välille 8-12 vuotta. Tilastojen mukaan tuomiot ovat keskimäärin 9-10 vuotta. Vallilan teko kuitenkin poikkesi tyypillisestä taposta.
KKO päätyi taas vertailemaan aiempia tuomioita.
Niitä tosin on viime ajoilta vähän. Vuonna 2014 KKO langetti tekijälle 9 v vankeustuomion taposta tapauksessa, jossa tekijä löi riidan päätteeksi uhria kahdesti pitkäteräisellä keittiöveitsellä rintakehän alaosaan.
KKO näki, että sen käsittelemä tapaus oli rinnasteinen vuonna 2014 ratkaiseman jutun kanssa. Molemmissa vastaajat vetosivat provokaatioon ennen tekoa ja suuttumukseen. Vallilassa väkivalta oli kuitenkin raaempaa ja julmempaa, joten rangaistuksenkin pitäisi olla ankarampi.
Oikeus päätyi langettamaan Ritva Maria Sisko Väärälle 11 vuotta vankeutta.
Lue myös: Nainen viilteli miestä mattoveitsellä – elinkautinen murhatuomio lyheni korkeimmassa oikeudessa 11 vuoteen
Yksi kysymys vielä
Tuomarin työ ei ole helppoa eteenkään tällaisten erityisen raakuuden ja julmuuden käsitteiden punnitsemisessa. Tässä selostettu tapaus kuvaa pohdinnan vaikeutta.
Yksi seikka Vallilan tuomiossa jäi tuomareilta pohtimatta tai ainakin kirjoittamatta tuomioon.
KKO totesi uhrin olleen elossa kaikkien iskujen aikaan. KKO mainitsi miehen myös todennäköisesti kokeneen kipua, kuolemanpelkoa ja kärsimystä.
Hovioikeus totesi oikeuslääkärin lausuntoon viitaten omassa ratkaisussaan kesällä 2018, että uhri ei menettänyt tajuntaansa välittömästi.
”Uhrin tajunnan menetyksen ja lopulta menehtymisen ajankohtaa ei ole pystytty tarkasti jälkikäteen vahvistamaan, mutta se ei ole todennäköisesti tapahtunut välittömästi. Poissuljettuna ei asiassa esitetyn selvityksen perusteella voida pitää sitäkään, että uhri olisi saattanut pelastua, mikäli hänelle olisi hälytetty ajoissa apua”, Helsingin hovioikeus lausui omassa ratkaisussaan punnitessaan erityistä raakuutta ja julmuutta.
Hovioikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä ja yhtenä perusteena oli se, että nainen poistui asunnosta apua hälyttämättä.
Nainen siis jätti miehen kitumaan ja kuolemaan apua hälyttämättä.
Vaikka Helsingin pääpelastusasema on hyvin lähellä tekopaikkaa, niin ambulanssin saaminen paikalle olisi kestänyt muutaman minuutin. Hovioikeuden mainitsema pelastamisen mahdollisuus sisältää ajatuksen siitä, että uhri eli ainakin nuo minuutit, ehkä pidempäänkin.
Oikeuslääkäri ei osannut antaa tarkkaa arviota kuoleman nopeudesta. Verenhukkaan miehen saamissa vammoissa kuoleminen saattoi kestää minuutteja tai vartin – tuskin kuitenkaan puolta tuntia.
Tätä on tietysti mahdoton kenenkään tietää. Kuolema paljastui vasta muutaman päivän päästä.
KKO ei tähän naisen poistumiseen apua hälyttämättä ottanut kantaa. Epäselväksi jää, tarkoittiko KKO moitittavuutta alentaneella teon lyhyellä kestolla pelkkää viiltelyä vai aikaa viiltelyn alkamisesta kuolemaan.
Tosiasiassa väkivallan kestosta ei ollut varmaa tietoa, vaan se perustui naisen kertomaan ja verijälkien tulkintaan. Valvontakameroiden mukaan nainen oli asunnossa tunnin.
KKO:n tuomio jätti kysymyksen: Eikö kuoleman pitkittäminen jättämällä kuolettavasti viillelty uhri kotiinsa kitumaan epämääräiseksi ajaksi vielä tee teosta erityisen julmaa?
Eikö asunnosta poistuminen apua hälyttämättä miehen eläessä ollut kokonaisuutena katsoen törkeää?
Näihin olisin halunnut saada vastauksen.