Brittisynkistelijöiden keikka ei välillä vaikuttanut loppuvan ikinä – ja parhaimmillaan sitä jopa toivoi, että se ei loppuisi.
Tiedätkö sen tunteen, kun huomaa katsovansa niin hyvää keikkaa, että toivoo, ettei keikka loppuisi koskaan? Entä sen tunteen, kun huomaa, että keikka ei todella tunnu loppuvan koskaan?
Heinäkuussa 2012 allekirjoittaneelle tapahtui tuolla tavalla kahdesti.
Ensin asialla oli 12. heinäkuuta 2012 grunge-yhtye Pearl Jam, jota olimme matkustaneet ystävieni kanssa katsomaan Tanskan pääkaupunki Kööpenhaminaan. Koska eiväthän ne ikinä tänne Suomeen asti tule keikalle.
Konsertti kesti hieman alle kolme tuntia ja sen aikana kuultiin yhteensä 29 kappaletta. Pearl Jamin varsinainen setti päättyi 15 biisin jälkeen ja molemmat encore-osuudet pitivät sisällään seitsemän laulua.
Seuraavan kerran niin kävi vain pari viikkoa Pearl Jamin keikan jälkeen, Helsingin Olympiastadionilla 31. heinäkuuta 2012, asialla herra nimeltä Bruce Springsteen.
"Pomo" soitti ennätyspitkän, akustisine lämmittelyineen 38 biisiä ja yli neljä tuntia kestäneen keikan. Tuona neljän vuoden takaisena iltana tuntui välillä siltä, että konsertti ei lopu ennen kuin viranomaiset vetävät sähköt pois seinästä.
Perjantaina Helsingin Hartwall Arenan lavalle nousi brittiläinen postpunk-konkariyhtye The Cure.
Keikka kesti yli kolme tuntia eli yleisö sai todellakin rahoilleen vastinetta. Välillä oli mahdotonta välttää muistoja edellä mainituista Pearl Jamin ja Bruce Springsteenin maratonkonserteista.
