Naisten ja miesten välinen palkkakuilu on jälleen tukevasti otsikoissa. "Naisen palkka on Suomessa keskimäärin vain 83,3 prosenttia miehen palkasta” tietää STTK. Ja ero sen kuin kasvaa - viime vuonna se oli sentään 83,4 prosenttia.
Melkein pahaa tekee myöntää olevansa nainen. Ei siksi, että kokisin huutavaa vääryyttä siitä, miten meidän siskojen oikeuksia poljetaan vaan siksi, että koko keskustelu hävettää. Tuntuu, kuin otsaani olisi lyöty reppanan leima.
STTK nimesi tämän nimenomaisen maanantain Naisten palkkapäiväksi, sillä laskennallisesti me naiset teemme loppuvuoden töitä vapaaehtoisvoimin - palkatta. Miehillä sen sijaan palkka juoksee ja todennäköisesti bonukset päälle.
Fakta on, että samasta työstä naisille ja miehille maksetaan lähes tulkoon samaa palkkaa. Tilastokeskuksen jo vanhojen laskelmien mukaan naisen euro on 94 senttiä, kun ansioita verrataan ammattinimiketasolla. Jos tarkastellaan vielä vähän yksityiskohtaisemmin, samaa ammattinimikettä samassa yrityksessä, naisen euro on 97 senttiä.
Jos halutaan puhua palkkatasa-arvosta, puhutaan sitten noista 3-6 sentistä. Siinä on korjattavaa, jos tavoitteena on maksaa samasta työstä aina sama korvaus.
Toinen kysymys kuuluu, onko sekään itseisarvo? Entä jos haluan työkseni virkata pitsiliinoja, mutta olen siinä tolkuttoman hidas? Miksi minulle pitäisi maksaa yhtä paljon palkkaa kuin koukku sauhuten vieressä virkkaavalle Virtaselle? Jos Virtanen on tehokkaampi ja tietää sen, hän käyttäkööt sitä aseena palkkaneuvotteluissaan oman etunsa mukaisesti. On absurdia, että minun pitäisi hyötyä Virtasen tehokkuudesta tai hänen kärsiä minun hitaudestani vain periaatteen vuoksi.
Kun katsotaan keskipalkkoja tullaan siihen tosiasiaan, että naisen keskimääräinen palkka on tosiaan 83,3 prosenttia miehen palkasta. Se taas johtuu siitä, että naiset hakeutuvat miehiä useammin matalapalkka-aloille ja ovat hakeutumatta miesten tavoin esimiesasemiin.