Kommentti: Oikeasti, Volkswagen, tälläkö ajattelitte lepyttää huijausautoja omistavat suomalaiset?

Avaimenperä, ensiapupakkaus, pienikokoinen taskulamppu ja turvaliivi. Jos sinun autossasi olisi todettu huijausohjelmisto (ja naapurusto olisi parjannut sinua VW-omistajana jo vuoden), leppyisitkö näillä eväillä?

Etenkin, kun tiedossa on, että jenkki-volkkaristeille on luvattu tuhansien dollarien korvauksia ja Volkswagen on luvannut ostaa käytetyt autot lähes alkuperäisellä hinnalla takaisin. Jossakin kohtaa prosessia väläyteltiin myös 500 dollarin arvoisen luottokortin antamista VW-omistajille USA:ssa.

Yhteenlaskettujen, autonomistajille varattujen korvauksien määrä on Yhdysvalloissa uutistietojen mukaan jopa hurjat yhdeksän miljardia euroa.

Jenkeissä on tunnetusti maksettu avokätisiä hyvityksiä vääryyksiä kokeneille kuluttajille. Mutta silti jokainen ymmärtää, että maanosien välillä epäsuhtaisten korvauskertomusten jäljiltä Euroopassa on paljon vihaisia Volkkari-omistajia.

Yhden vihaisen VW-omistajan meille toimittamassa kuvassa näkyvät hänelle annetut hyvitykset. Ne hän sai viedessään autonsa päästöhuijaus-huoltoon.

Kuvaa katsellessa tulee mieleen, että joko Volkswagen haluaa todella olla ilkikurinen päästöautoillaan ajaville suomalaisille, tai sitten kyseessä on vahvasti alimitoitettu hyvityspakkaus – ja tätä kautta suuren suuri kömmähdys jo valmiiksi tahrautuneen imagon kiillotuskampanjassa.

Mielestäni muutaman kympin elokuvaliput tai lahjakortti paikalliseen osuuskauppaan olisivat olleet parempia ja henkisesti merkitsevämpiä hyvityksiä autoilijoille – toki vahvasti alamittaisia nekin verrattuna Amerikan summiin.

Suomen-korvausten perusteena lienee se, että nämä lahjukset eivät tuota ylimääräisiä hankintakuluja valmiiksi päätettyyn budjettiin.

Kysyimme vihaiselta suomalaisomistajalta, tuntuuko olotila huollon lohdutuspussi kädessä nyt sitten hyvitetyltä.

– Ei todellakaan tunnu. Tiedän, että maanosien lainsäädännöt ovat erilaiset. Tästä syystä autoja ei ole Yhdysvalloissa mahdollista kuristaa päästörajojen raameihin pelkällä moottorin ohjausjärjestelmän päivittämisellä, kuten esimerkiksi Suomessa. Mutta avaimenperän saaminen hyvitykseksi on täysin absurdia. Ensin huijaavat sumeilematta ja jäätyään kiinni vielä näyttävät keskisormea päälle, Volkswagen-omistaja kommentoi.

Sarkastisesti voi todeta, että onhan tuo mikrotaskulamppu nyt sentään laatumerkkiä. Ja lähettihän Volkkari jo pari pahoittelukirjettäkin.

Kyllä niillä pitäisi Eurooppalaisten suupielten kääntyä ylöspäin, kun samaan aikaan kohtalotoverit Jenkeissä miettivät, mihin sijoittaisivat tuhansien dollarien korvausrahansa – lomamatkaan vai jälkikasvun yliopisto-opintoihin.

***

Volvo-kuski hämmensi suorassa lähetyksessä 0:45

Lue myös:

    Uusimmat