Uutta elämää ei voi rakentaa, ennen kuin edellinen on varmuudella poissa. Samalla useat Grindavikin asukkaat pelkäävät nyt luonnonvoimia niin paljon, etteivät ehkä haluakaan palata, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Laura Pylvänäinen Islannista.
Tulivuorenpurkausta pelkäävässä Islannissa olen kuullut tarinoita ja kohtaloita laidasta laitaan.
Eräs juristina työskentelevä nainen oli aikeissa muuttaa joka tapauksessa Grindavikista toiselle paikkakunnalle. Kiinteistönvälittäjä olisi tullut ottamaan myyntikuvia samana lauantaina, kun koko kylä evakuoitiin. Nyt on epäselvää, onko jäljellä mitään myytävää.
Tapasin perheen, jonka kaikki jäsenet olivat eläneet koko ikänsä Grindavikissa. Vanhin heistä, Gudmundur Sverrir Ólafsson, peräti 71 vuotta. Nyt kolme sukupolvea jakaa katon Reykjanesbærissä. Kahdenkymmenen kilometrin matka ei fyysisenä etäisyytenä ole pitkä, mutta henkisesti se tuntuu äärettömyydeltä.
Ólafssonin tytär, kylässä opettajana työskennellyt 39-vuotias Rannveig Jónína Gudmundsdóttir, oli puolisonsa kanssa rakennuttanut upouuden talon kotikyläänsä vasta kaksi vuotta sitten. Siellä hän uskoi näkevänsä kahden poikansa varttuvan aikuisiksi.
Olen kuullut myös kyläläisestä, joka oli alle vuosi sitten ostanut talon Grindavikista, aikomuksenaan asettua aloilleen loppuelämäksi.
Erään perheen nainen puolestaan oli käännytetty kylän portilla pitkän jonotuksen päätteeksi, eikä hän päässyt noutamaan tavaroita ollenkaan. Myöhemmin samana päivänä viranomaiset kutsuivat hänet takaisin vain kertoakseen, että niin kutsutulla punaisella vyöhykkeellä – Grindavikin vaarallisimmalla alueella – sijaitseva talo on pahasti vaurioitunut. Luultavasti korjauskelvottomaan kuntoon rusentuneeseen rakennukseen ei voi enää turvallisesti mennä sisään.