Tiistain SM-liigakierros jätti ikävän jälkimaun, kun Jukureiden Patrik Puistola ja Tapparan Tuukka Mäntylä vietiin paareilla ulos kaukalosta. MTV Urheilun Marko Leppänen purkaa osiin jääkiekon isoa ongelmavyyhtiä.
Puistolan ja Mäntylän loukkaantumiset aiheuttivat kiivasta jälkipuintia, kuten aina vastaavien tapauksien jälkeen. Osa syytti taklaajia, osa taklattuja, osa järjestelmää, osa ties mitä.
Olisi mediaseksikästä nostaa loukkaantumisen aiheuttaneista tilanteista esiin joku yksittäinen syy, jonka korjaaminen parantaisi pelaajien turvallisuutta ja vähentäisi loukkaantumisia.
Tässä latistus: sellaista yhtä ratkaisua ei löydy.
Mutta jostain on aloitettava.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Pelicansin Taavi Vartiainen näki jo kaukaa, että hänellä on mahdollisuus lanata itsekin kovasta pelistä pitävä Tuukka Mäntylä kovaa laitaan. Mäntylä oli juuri luopunut kiekosta, kun jysähti.
Mäntylä kyllä tietää varsin hyvin, että katse on pidettävä ylhäällä. Nyt hän ei vain ehtinyt tai pystynyt sitä tekemään.
Samalla Vartiainen olisi voinut lyödä loppuhetkillä liinoja kiinni ja minimoida tuhot. Sitä hän ei tehnyt, koska voimahyökkääjän DNA:han on iskostettu ajatus taklausten viemisestä loppuun. Vartiaisen tyyliset pelaajat saavat valmennusjohdolta moitteita, jos tilanteet jäävät kesken.
Eli ottaako valmennukselta huudot vai riskin siitä, että vastustaja loukkaantuu?
Pelatako vanhaan tyyliin vai lähteäkö selaamaan netistä opiskelupaikkoja, kun pelit loppuvat?
LUE MYÖS: Tappara tukki rajusta taklauksesta loukkaantuneen Tuukka Mäntylän suun
Puistolan loukkaantuminen oli vielä onnettomamman tapahtumasarjan brutaali tulos.
Puistola oli järjestelemässä omalla alueella hyökkäystä, kun Ilveksen Panu Mieho liukui päin. Jukurien hyökkääjä huomasi Miehon tulon liian myöhään.
Jääkiekon perusasetuksiin kuuluu, että kiekonpitäjän pitää olla tietoinen siihen, että häntä voidaan taklata.
Toki Mieho olisi voinut yrittää ottaa kiekon pois vastustajalta ja kuljettaa sen maaliin. Mutta mitä jos Puistola olisikin vain hämännyt ja kärkikynännyt kiekkoa himoitsevan karvaajan ulos?
Ei sekään hyvältä olisi näyttänyt.
Puhutaan paljon taklattavan vastuusta ja siitä, ettei kukaan halua vastustajan loukkaantuvan. Suurin osa pelaajista toteuttaa niitä arvoja suurimman osan ajasta.
Usein pelaajat toteavat, että he eivät halua vahingoittaan, vaan ainoastaan vähän satuttaa. Ongelma on siinä, että satuttamisen ja vammauttamisen ero voi olla se sadasosasekunti, joka on mahdoton hallittavaksi.
Eli jos loukkaantumisia halutaan vähentää ja vastustajaa oikeasti kunnioittaa, aikeet satuttamisesta on syytä lopettaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)
Ammattilaisjääkiekon vauhti on kasvanut niin kovaksi, että pelaajien mahdollisuudet itsensä suojelemiseen ovat vähentyneet. Tilanteet tulevat niin nopeasti, että on inhimillistä, etteivät pelaajat ehdi ottaa aina taklausta vastaan.
Nykykiekon paradoksi on se, että vaikka sitä on viilattu koko ajan väkivallattomampaan suuntaan ja peli on monin osin siistiytynyt, vakavia loukkaantumisia tulee silti liikaa.
Jääkiekko on lähestymässä sitä pistettä, että suoraan vastaan ja sivusta ajetut taklaukset pitää määrätä säännöissä kiellettyjen listalle. Sallittaisiin ainoastaan naisjääkiekosta tutut kiilaukset.
Fyysinen elementti ei katoaisi kokonaan. ”Kiilaustaklausten” lisäksi iholle saisi käydä esimerkiksi seisovassa tilanteessa kulmissa tai maalin edessä.
Ihan ongelmatonta sekään ei olisi. Jos valmistautuminen taklauksiin vähenee entisestään, vahinkotörmäykset voivat aiheuttaa entistä isompaa tuhoa.
Ei taklauspelin vähentyminen hyvältä tunnu, mutta eivät reporankana jäällä makaavat, vakavasti loukkaantuneet pelaajatkaan.
LUE MYÖS: Liiga vahvistaa: rajut taklaukset kurinpidon käsittelyyn – taju kankaalle ja paareilla kaukalosta
Kokonaan turvallista jääkiekosta ei saa silti niin kauan, kun sitä pelataan kapeilla terillä liukkaalla jäällä kovalla kiekolla kovien laitojen ympäröimänä. Kaiken tasoisissa peleissä sattuu loukkaantumisia: kaatumisia, vahinkotörmäyksiä, kiekoniskuja ja suuhun lipsahtaneita lapoja lämärin saaton jälkeen.
Pahat loukkaantumiset ovat monen osatekijän summa, mutta yhdenkin karsiminen edistää turvallisuutta.
Esimerkiksi joustokaukaloiden ottaminen käyttöön alensi aivotärähdyksen riskiä 80 prosenttia. Nyt olisi löydettävä lisää ratkaisuja.
Asioista olisi hyvä keskustella silloinkin, kun tuoreita loukkaantumistapauksia ei ole juuri alla. Taklauskohujen tunteellisissa jälkimainingeissa on usein vaikea saada esiin järkeviä kehitysehdotuksia, kun tunteet nousevat pintaan ja debatti kärjistyy yksisilmäiseksi syyttelyksi.
Alla olevalla videolla Patrik Puistolan loukkaantumiseen johtanut tilanne.