Huumori ja 22 vuoden takaisen MM-kultaviikonlopun paikoin yliampuva dramatisoiminen ovat 95-elokuvan pelastus.
Aluksi näytti pahalta. Suomen jääkiekon A-maajoukkueen ensimmäiseen MM-kultaan huipentuneen toukokuisen viikonlopun tapahtumiin keskittyvä elokuva vaikutti ideana siltä, että sen toteutumatta jäämisenkin kanssa olisi voinut elää.
Elokuvan traileri ei nostanut odotuksia. Päinvastoin. Se oli yliampuva ja sai toivomaan eniten sitä, että ohjaaja Aleksi Mäkelän elokuva olisi lopulta niin sanotusti päätyyn asti ja vaikka päädystä ronskisti läpi viety projekti. Se sai toivomaan, että jääkiekon sijaan keskityttäisiin vuoden 1995 ajankuvaan sekä tunnelmiin ja että ne vedettäisiin iloisesti överiksi.
Vuonna 1995 oltiin nimittäin hiljalleen vasta nousemassa 1990-luvun alun lamasta. Jääkiekkomaajoukkueen menestys nosti kansallista itsetuntoa. Sakari Kuosmanen laulamassa J. Karjalaisen Sankarit-ikivihreää ja Den glider iniä toukokuisissa maailmanmestaruusjuhlissa Helsingin Kauppatorilla 22 vuotta sitten olivat ikään kuin muistutus siitä, että asioilla on tapana järjestyä.
