Komea arvokisaura ohi! Pekka Koskela tunteiden vallassa Ylen haastattelussa

Arvokisauransa pikaluistelijana päättänyt Pekka Koskela kertasi huippuhetkiään tunteikkaana 1 000 metrin olympiakisan jälkeen perjantaina Pyeongchangissa.

Koskela luisteli 36 urheilijan finaalissa ajan 1.11,76 ja oli kisan viimeisenä sen puolivälissä. 35-vuotias Koskela päätti neljän MM-mitalin arvokisauransa olympiajäällä perjantaina.

Neljät olympiakisat kokenut Koskela herkistyi Ylen tv-haastattelussa kisan jälkeen.

– Kaikki muistot tulevat mieleen. Onhan tämä tietysti vähän noloa, koitetaan ryhdistäytyä, ääni väristen puhunut Koskela pahoitteli herkistymistään.

Koskelalta kysyttiin menestyksekkään uran huippukohdista.

– Yksittäisiä asioita on vaikea poimia tunneryöpyn keskeltä. Nuorempana se oli varmasti menestyminen, ja silloin se tuntui kaikesta parhaimmalta. Jokainen niistä maailmanennätysluisteluista oli sellaisia, että muistan vieläkin, miltä ne tuntuvat.

– Urasta jää mahtava kuva. Olen kiitollinen niille ihmisille, jotka ovat antaneet kaikkensa. Äiti ja isä, isoveli, puoliso...kaikki ovat seuranneet minua niin pitkään, se on ehkä mahtavin juttu, mitä voi olla. Tietysti (manageri) Halmeen Harri on ollut rakentamassa minun uraa, Koskela summasi. 

Mika Poutala luistelee käynnissä olevan kisan viimeisessä parissa. Poutala oli 500 metrillä neljäs.


Lue myös:

    Uusimmat