Italian poliisi tutkii 30 tryffelinmetsästykseen koulutetun koiran massamurhaa.
Paikallisen Carabinieri-poliisin eläinsuojeluyksikkö kertoo, että koirat myrkytettiin viime viikonloppuna Keski-Italiassa, Abruzzon ja Molisen alueilla. Suurin osa maan tryffelituotannosta tulee kyseisiltä alueilta.
Koirat kuolivat syötyään maastoon piilotettuja lihapullia. Lihapullat sisälsivät poliisin mukaan metaldehydiä ja strykniiniä.
Metaldehydi on nilviäisten torjunta-aine ja strykniini sen sijaan on strykniinipuun siemenistä saatava kuolettava myrkky, jota on käytetty historiassa esimerkiksi rotanmyrkkynä.
CNN:n mukaan kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tryffelikoiria tapetaan Italiassa. Eläinoikeusjärjestöt kertovat, että maassa tapetaan vuosittain keskimäärin noin 10 tryffelikoiraa. Luku voi tosin todellisuudessa olla suurempi, sillä monista kuolemista ei tehdä ilmoitusta.
Tähän mennessä koirien murhista ei ole pidätetty tai tuomittu yhtäkään henkilöä.
Tryffelinmetsästyksen synkkä todellisuus: "Rikollisten liiketoimintaa"
Koirien kuolemantapaukset ovat langettaneet varjon miljoonabisneksen ympärille.
Metsästäjä, jolla on taitava tryffelikoira, voi ansaita jopa tuhansia euroja päivässä. Tryffelikausi kestää Italiassa yleensä syyskuusta marraskuuhun.
Esimerkiksi vuonna 2022 puolen kilon painoisesta tryffelistä saatiin yli 180 000 euroa huutokaupassa Alban kaupungissa Italiassa. Valkoinen tryffeli oli ylivoimaisesti yksi maailman kalleimmista elintarvikkeista. Sen nykyinen markkina-arvo on alkaen 1500 euroa kilolta.
– Siinä se on, valkoisen tryffelin hinta, jonka ylimielinen tarjoilija asettelee lautasellesi suurkaupungissa; kouristeleva ja oksenteleva koira takakadun parkkipaikalla keskellä Molisea, Italian modernin historian professori ja luvan saanut tryffelinmetsästäjä kertoo CNN:lle.





