Kolmen pojan äiti Hannah kyllästyi uteluihin siitä, toivooko hän tyttöä – muistuttaa tärkeästä asiasta: "Vauvat eivät ole asusteita"

Sohvia arvosteltiin törkeästi raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen 5:51
Sohvin lapsi syntyi kymmenen vuotta sitten traumaattisen imukuppisynnytyksen lopuksi. Ennen ponnistusvaihetta Sohvi sai kuitenkin kuulla arvostelua lähestulkoon kaikesta, mitä teki tai jätti tekemättä. Lopulta välit katkesivat moniin läheisiin.

Kolmen pojan äiti muistuttaa, että kysymys "aiotteko yrittää saada tytön" on loukkaava.

Hannah Williamsilla on kolme poikaa. Hän julkaisi Instagramissa kirjoituksen, joka on koskettanut monia.

– "Aiotteko yrittää saada tytön?" Tässä nopea muistutus kansalaisille: vauvat eivät ole asusteita, Hannah kirjoittaa kuvansa ohessa.

– Vauvat eivät ole mysteerikäsilaukkuja, joita purat paketeista, kunnes kokoelmasi on valmis. He ovat ihmisiä. Jokaisen lapsen kohdalla sitoudun häneen koko loppuelämäkseni.

"Se, että kysyt, yritänkö tyttöä, vihjaa, että poikani eivät ole tarpeeksi"

Hannah ei halua valehdella seuraajilleen: hän myöntää, että olisi halunnut tytön ja olisi myös ollut innoissaan, jos olisi saanut tyttären.

– Mutta se ei tarkoita, etten ole sataprosenttisen tyytyväinen poikiini. Jokainen raskaus oli lupaus rakastaa lastani juuri sellaisena kuin hän onkaan. Se, että kysyt, yritänkö tyttöä, vihjaa, että poikani eivät ole tarpeeksi ja perheeni ei ole täydellinen, Hannah kuvailee.

Hän huomauttaa, että rakastaa kaikkia lapsiaan ja perhe on täydellinen juuri sellaisena kuin on.

Hannah nuorimman poikansa kanssa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Kaikki sanovat 'oletko onnellinen, kun viimeinkin sait tytön?'"

Kuvasta, jossa Hannah pitelee tuoretta poikavauvaansa, tuli pian hyvin suosittu. Myös äitiyssivusto Motherly jakoi Hannahin tekstin Facebookissa. 

Naiselle alkoikin pian sadella kommentteja. Osa tunnisti oman elämänsä Hannahin kuvauksesta.

– Rakastan tätä. Sain poika-tyttö-kaksoset ja nyt kirjaimellisesti kaikki sanovat minulle "nyt olet valmis". Siis, olen valmis, mutta en siksi, että sain pojan ja tytön. (Olen valmis siksi, että) sain kaksoset, lol, se on kovaa työtä, Caylin kuvailee.

– Kolmas lapseni oli ensimmäinen tyttöni, ja kaikki sanovat "oletko onnellinen, kun viimeinkin sait tytön?" Siis, miten tuohon pitäisi vastata? "Joo, jos hän olisi ollut poika, olisin hankkiutunut hänestä eroon"? Mitä hittoa, ihmiset, Kalene Nicole Bell ihmettelee.

– Oikeasti, miten voisit katsoa tuota täydellistä poikaa ja edes toivoa mitään muuta. Ei koskaan, ei ikinä. Hän on täydellinen. Ja pojat ovat niin erityisiä, Diandra kirjoittaa.

Hannahin pojat. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Ennen kaikkea haluan heidän olevan onnellisia"

Myös muunlaisia kommentteja vauvoista pidettiin omituisina.

– Tuntuu myös hassulta, kun ihmiset sanovat, että haluavat vain terveen vauvan, kun itse voin ajatella vain, että haluaisin vain onnellisen vauvan! En itse ole terve, mutta tiedän, että vanhempani haluavat vain minun olevan onnellinen, ja samaa haluan tuleville lapsilleni! Toki haluaisin heidän olevan terveitä, mutta ennen kaikkea haluan heidän olevan onnellisia, Siiri kuvailee.

Lue myös:

    Uusimmat