Mainos

Kolmannes suomalaismiehistä masturboinut työpaikalla – "yleistä siellä, missä ihmiset viettävät eniten aikaa"

Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Masturbointi näyttäisi kuuluvan suomalaisten elämään.

Joka kolmas suomalaismies on harrastanut sooloseksiä työpaikalla, naisista 14 prosenttia. Luonnollisesti sooloseksiä harrastatetaan yleisimmin kotona, mutta myös auto ja teltta ovat siihen tarkoitukseen käytettyjä paikkoja.

Kotona suomalaiset masturboivat yleisimmin tietysti makuuhuoneessa. Yli puolet masturboivista suomalaisista nimeää makuukammarin ensisijaiseksi paikaksi kotona tapahtuvaan soolosekstailuun. Myös kylpyhuone ja olohuone sopivat suomalaisille masturbaatiopaikaksi. Saunassa mieluiten masturboi kuitenkin vain kaksi prosenttia suomalaisista. Tämä paljastuu Kaalimato.comin teettämästä kyselystä.

Apuvälineitäkään ei karteta: 42 prosenttia suomalaisista on esimerkiksi käyttänyt tai kokeillut hieromasauvaa.

Masturbointi kuuluukin enemmistön elämään: yhdeksän kymmenestä suomalaisesta masturboi. Vain 6 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että masturbointi on pahe. Yhtä moni on sitä mieltä, ettei parisuhteessa saisi masturboida.

Missä masturboit yleisimmin? (masturboivien ensisijainen vaihtoehto, n=1057)

  • Kotona makuuhuoneessa 57 %
  • Kotona kylpyhuoneessa 15 %
  • Kotona olohuoneessa 17 %
  • Kotona saunassa 2 %
  • Kotona keittiössä 1 %
  • Kotona jossain muualla 3 %
  • Jossain muualla 1 %

– On hyvä, että vanhat uskomukset alkavat väistyä, eikä itsetyydytystä enää pidetä syntinä. Sooloseksi on ihmiselle luontainen tapa tutustua itseensä ja omaan seksuaalisuuteensa, ja sillä on myös paljon terveydellisiä vaikutuksia. Itsetyydytys voi vähentää stressiä, parantaa unen laatua ja lievittää kipuja, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Lavikainen kertoo myös, että parisuhteessa itsetyydytys on hyväksi. Se vaikuttaa myönteisesti kumppaneiden väliseen seksiin, kun kumpikin osapuoli oppii paremmin tiedostamaan omat mieltymyksensä.

Työpaikka suosituin paikka soolosekstailuun kodin ulkopuolella

Yllättävää kyllä, etenkin miehet uskaltautuvat tyydyttämään itseään myös töissä. Työpaikka on nimittäin suomalaisten lempipaikka kodin ulkopuolella tapahtuvaan soolosekstailuun. Kaalimato.comin kyselyn mukaan kaikista masturboivista suomalaisista jopa neljäsosa on tehnyt sen työpaikalla. Tällainen riskinotto on yleisempää miehillä. Masturboivista miehistä jopa yli kolmannes on soolosekstaillut töiden ohella, kun taas naisista näin on tehnyt vain 14 prosenttia. 

Missä näistä paikoista olet masturboinut? (masturboivat vastaajat, n=1057)

  • Työpaikka 25 %(miehet 35 %, naiset 14 %)
  • Auto 18 %(miehet 25%, naiset 11 %)
  • Teltta 14 % (miehet 19 %, naiset 8 %)
  • Koulu- tai opiskelupaikka 13 % (miehet 20 %, naiset 6 %)
  • Ranta 8 %
  • Juna 5 %
  • Puisto 4 %
  • Bussi 4 %
  • Lentokone 2 %
  • Kauppa 1 %
  • Jokin muu 4 %

– Tutkimustulos ei sinänsä yllätä, sillä sooloseksi on yleistä siellä, missä ihmiset viettävät päivittäin eniten aikaa. Näihin paikkoihin lukeutuvat kodin ohella juuri työpaikka ja auto. Miehillä itsetyydytyksen kautta saatu nautinto saatetaan saavuttaa naisia nopeammin ja työpaikan tarjoamat tilat riittävät heille soolosekstailuun siksi hyvin, Lavikainen sanoo.

– Miehet myös kiihottuvat usein naisia helpommin visuaalisesti. Heidän työpäivän aikana saamansa visuaaliset ärsykkeet saattavat myös osaltaan johtaa työpaikalla masturbointiin, hän jatkaa.

Työpaikan jälkeen suosituimpia paikkoja soolosekstailuun ovat auto ja teltta. Autossa on masturboinut 18 prosenttia sooloseksiä harrastavista vastaajista ja teltassa 14 prosenttia. 

Työpaikalla sekä autossa masturbointi on yleisempää etenkin 40–49-vuotiaiden keskuudessa. 60–65-vuotiaiden keskuudessa lempipaikat itsetyydytykseen ovat työpaikka ja teltta. Ikäihmisistä joka neljäs on masturboinut työpaikalla ja yhtä moni myös teltassa.

Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy: analysoimaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa toukokuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1 187 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava.

Millainen sinä olet sängyssä? Tee leikkimielinen testi!

Jos testi ei näy mobiililaitteellasi, valitse selaimen täysversio.

Video: Mitä tehdä, jos lapsi yllättää pahassa paikassa?

2:45

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.