Kokoomus valitsee tänään uuden puoluesihteerin – puoluejohto esittää tehtävään Kristiina Kokkoa

Kokoomus valitsee tänään uuden puoluesihteerin.

Puoluejohto ehdottaa tehtävään korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan kehityspäällikköä Kristiina Kokkoa.

Asiasta kertoi eilen Verkkouutisille puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo. Orpon mukaan esitys oli yksimielinen.

Kokko on toiminut aiemmin muun muassa kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustajana.

Kokoomuksen uusi puoluesihteeri valitaan puoluevaltuuston kokouksessa. Puolue kertoi kesäkuussa, että nykyinen puoluesihteeri Janne Pesonen jättää tehtävänsä. Pesonen ehti toimia puoluesihteerinä reilut kolme vuotta.

Orpo on aiemmin sanonut, että oppositioasema edellyttää kokoomukselta uudenlaista asennoitumista, jonka myötä myös puoluesihteerin roolia uudistetaan.

Toiminut myös seurakuntapastorina

Kokolla on laaja kokemus erityisavustajan tehtävistä. Kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustajana hän toimi aivan edellisen hallituskauden loppumetreillä, kun Anssi Kujala jäi virkavapaalle ja siirtyi kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteeriksi.

Aiemmin Kokko on ollut opetus- ja kulttuuriministerin, ympäristöministerin, sisäministerin ja eduskunnan varapuhemiehen avustajana.

Koulutukseltaan Kokko on teologian maisteri. Hän on työskennellyt myös seurakuntapastorina.

Lue myös:

    Uusimmat