Koiraveroa peritään vain kahdessa kaupungissa – harva vaivautuu maksamaan Suomen kierretyintä veroa

Koiraveron maksaminen vaikuttaa monista enemmänkin vapaaehtoistoiminnalta kuin oikealta verolta. Koiraveroa maksetaan jopa vain joka viidennestä koirasta.

Koiravero

Koiraveron periminen tuli kunnille vapaaehtoiseksi vuonna 1979, minkä myötä muut kunnat luopuivat verosta. Helsingin kaupunginvaltuustokin on lähivuosina pohtinut veron poistamista.

Koiravero on Helsingissä 50 euroa koiralta vuodessa, Tampereella 34 euroa.

Helsingin koiraverorekisteriin on merkitty noin 7 800 koiraa, ja Tampereella rekisterissä on noin 3 200 koiraa.

Samaan aikaan Kennelliitto arvioi, että Helsingissä on yhteensä 30 000 koiraa ja Tampereellakin määrä on 18 000–20 000 koiran välillä. Jos arviot pitävät paikkansa, helsinkiläisistä koirista vain reilusta neljänneksestä maksetaan koiravero. Tampereella osuus on vielä matalampi, alle viidennes.

Määrä on tilastojen valossa laskusuunnassa.

On kuitenkin huomioitava, ettei osa koirista ole verovelvollisia. Verovelvollisuus määräytyy pysyvän pitopaikan mukaan, minkä lisäksi koiraverosta on vapautettu muun muassa avustaja- ja opaskoirat sekä maanpuolustustehtäviin koulutetut palveluskoirat.


Helsinki: Verotulot eivät kata kuluja

Kaupunkien arviot koiraveron tuoton ja koirien tuomien kulujen suhteesta eroavat. Helsingin kaupunginkansliasta kerrotaan, ettei koirien kaupungille tuomista kuluista ole tehty arviota.

– Se on kuitenkin selvää, että kulut ovat olennaisesti suuremmat kuin vuosittainen koiraverotuotto. Yhden koirapuistonkin rakentamiskustannukset ovat mittavat, kertoo johtava suunnittelija Ari Hietamäki sähköpostitse Helsingin kaupunginkansliasta.

Vastaavasti Tampereella arvioidaan tuloista jäävät rahaa hieman ylikin.

– Koiraveron nettotuotto on noin 100 000 euroa, ja esimerkiksi koirapuistot, siivous sekä muut vievät noin 80 000 euroa vuosittain, kaupungista kerrotaan.

Voi olla, että kaupungeissa, joissa luontoa on vähemmän, myös koirien aiheuttamat kulut ovat pienemmät.

Kennelliitto vaatii poistoa

Suomen Kennelliitto vastustaa koiraveroa ja ajaa sen poistoa.

– Koiravero on aikansa elänyt, minkä lisäksi sitä on hirvittävän vaikea valvoa, viestintäpäällikkö Miia Lahti kertoo.

Hän pitää väitteitä koirapuistojen tuomista menoista erikoisena, sillä muutkin harrastukset tuovat kunnille kuluja. Kennelliitto toivoisikin painotettavan koirien terveyshyötyjä: harrastus lisää ihmisten ulkoilua ja voi näin vähentää terveysmenoja.

Tästä näkökulmasta pitäisi heidän mukaansa kannustaa koiraharrastukseen sen verottamisen sijaan.

Lahden mukaan koiraveron maksajien vähäisyys voi liittyä puhtaasti tietämättömyyteen.

– Ensikoiran hankkijalle ei välttämättä tule edes mieleen, että on olemassa koiravero. Tätä lisää se, ettei se ole voimassa kuin parissa kunnassa.

Hän myöntää, että tietoistakin verovälttelyä voi tilanteeseen tyytymättömien koiranomistajien piirissä olla.

1982: Kunnat jahtaavat pimeitä koiria 1:44

Lue myös:

    Uusimmat