"Kun kaksi vuotta sitten pitelin toisella kädellä auton rattia ja painoin toisella Lulun pientä karvaista olemusta korin pohjalle luulin, että olimme ottaneet vain lemmikin itsellemme. Mutta nämä vuodet ovat osoittaneet, että olemme saaneet kokonaan uuden siivun elämän todellisuudesta." Näin kuvailee toimittaja Mirja Pyykkö sitä suurta muutosta, minkä perheeseen hankittu lemmikki sai aikaan.
Koira hyvän olon tuottajana

Julkaistu 20.04.2009 13:40(Päivitetty 27.04.2009 10:01)
Lisää aiheesta:
20 todistetta, että sinulla menee paremmin kuin luuletHyvää Elämää -ohjelma jatkaa terveyden tiellä – Studio55.fi-sivujen päivitys lakkaaJo viiden kilon ylipaino voi nostaa syöpäriskiä puolellaSyöpäpotilaan hiustenlähtö vähenee tutkitusti tällä keinollaViisi merkkiä siitä, että olet pitkäkestoisessa parisuhteessaHikoilu on kiinni koosta, ei sukupuolesta