Koira etsi kotia Tinder-profiilin avulla – löysi lopulta täydellisen omistajan

Hauskan Tinder-profiilin ansiosta lukuisten ihmisten tietoisuuteen noussut koira löysi itselleen täydellisen omistajan. 

Kun huomaat parhaan ystäväsi viettäneen jo tarpeeksi kauan aikaa yksikseen, mieleesi saattaa juolahtaa ajatus hänen nimissään perustetusta deittiprofiilista. Tämä oli asia, jonka Animal Ark Rescuen työntekijä Miranda Morrison päätti toteuttaa parhaan ystävänsä Henryn kohdalla.

Nainen päätti luoda ystävälleen deittiprofiilin siitäkin huolimatta, että Henry oli koira.

Radio-ohjelma muutti koiran elämän lopullisesti

Morrison pelasti Henryn helmikuussa vuonna 2015, ja siitä lähtien koira on elänyt elämäänsä kennelissä. Sen jälkeen, kun Henry joutui viettämään jo kolmannen joulunsa ilman perhettä, Morrison päätti ryhtyä toimeen. Hän loi koiralle Tinder-profiilin löytääkseen sille täydellisen matchin – eli täydellisen kodin.

Ei mennyt aikaakaan, kun Henry alkoi herättää huomiota. Vaikka huomiota kertyi, Henrylle kävi kuten monelle muullekin rakkautta sovelluksen kautta etsivälle; täydellistä onnea ei löytynyt. Vaikka Tinder ei auttanut koiraa löytämään kotia, erikoisen kodinmetsästyksen mukanaan tuoma julkisuus kylläkin.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Heti, kun opiskelija Alexander Ognibene kuuli Henryn tarinan radiosta, hän tiesi, että hän halusi tavata koiran. Ja onneksi, sillä Alexander oli Henrylle täydellinen matchi!

–  Vanhempi koirani nukkui pois viime elokuussa. Joten kun kuulin Henrysta, tiesin, että se olisi koira juuri minua varten, Alexander kertoo.

Koira on sopeutunut hyvin uuteen perheeseen

Ensimmäistä kertaa Henryn tavatessaan Alexander oli lähellä purskahtaa itkuun liikutuksesta; Henry oli kuin olikin koira juuri häntä varten. Uuden omistajan mukaan tulokas sopeutui nopeasti uuteen perheeseensä, eikä sillä ole ongelmia tulla toimeen perheen kahden muun koiran kanssa. 

– Se leikkii todella hyvin niiden kanssa ja on todella iloinen, uusi omistaja kertoo. 

Tämä tarina toimii hyvänä muistutuksena myös kaikille niille, jotka etsivät elämänsä rakkautta; luovuttaminen ei kannata. 

Lähde: TheDodo 

***

Koirien jalostus miljoonabisnes 8:14

Lue myös:

    Uusimmat