Tutkijatohtori Anu Tourunen on tutkinut väitöskirjassaan pariterapiassa olevien parien sympaattisen hermoston synkroniaa jo vuonna 2017. Kiinnostava havainto oli, että synkroniaa oli vähemmän parien tullessaan terapiaan – mutta terapian edetessä tilanne muuttui.
Sanonta "samalla aaltopituudella" olemisesta ei näyttänyt tutkimuksen valossa lainkaan tuulesta temmatulta.
– Keskityimme tutkimuksessa sympaattiseen hermostoon, joka on osa tahdosta riippumatonta hermostoa ja vastaa niin kutsutusta "taistele tai pakene" -reaktiosta. Se on kiihdyttävä hermosto, kun puolestaan sen vastakohta, parasympaattinen hermosto, on rauhoittava, Tourunen avaa MTV Uutisille.
Parien sympaattisen hermoston synkronian tasoa ei näe päällepäin, eikä ihminen voi juurikaan tietoisesti säädellä sympaattisen hermoston toimintaa.
Synkronian olemassaolokaan ei ollut ennen tutkimusta varmaa
Tourunen tutki 12 pariskunnan ja 10 pariterapeutin otantaryhmällä sitä, millainen synkronia eli samanaikaisuus tai samantahtisuus pareilla oli pariterapian alussa ja sen lopussa. Pariterapiassa jokaisella parilla oli terapeuttipari: yleensä mies- ja naisterapeutti.
Osallistujilta mitattiin muun muassa ihon sähkönjohtavuutta, sykettä ja hengitystahtia. Pariterapiaistuntoja myös videoitiin, ja henkilöiden hyvinvointia seurattiin kyselylomakkeilla.
– Oli tärkeää tutkia, onko ihmisten sympaattisen hermoston välillä lainkaan synkroniaa. Pian meille selvisi, että synkronia heijastelee kahden ihmisen välistä suhdetta jollain tasolla: muun muassa työpareina toimineiden terapeuttien välillä synkronia oli kaikista korkeinta.
