Porsche 911 Carrera RS 2.7 Coupén ohjastaminen herättää kunnioitusta.
On kuuma elokuinen kesäpäivä. Seison Porsche-museon sisäpihalla. Edessäni on keltainen vuosimallin 1973 Carrera RS 2.7. Mittarissa on hieman yli 8000 kilometriä. Avaimet ovat paikallaan ja museon henkilökunnan edustaja seisoo vieressä katsomassa silmäteränsä poistumista pihasta. Mahan pohjassa kihelmöi. Olen todella lähdössä ajamaan noin miljoonan arvoisella museovanhuksella.
Näkyvyys on hyvä joka suuntaan kapeiden pilarien ansiosta. Ohjaamossa on tiivis ja lämmin tunnelma. 70-luvun urheiluautosta ei löydy niin ohjaus- kuin jarrutehostinta, ilmastoinnista puhumattakaan. Keveys tuntuu ratin takana ja auton käsittely on hämmästyttävän helppoa myös kaupunkiliikenteessä. Eniten totuttelua vaativat nykyautoihin verrattuna erikoisella liikeradalla toimivat polkimet. Polkimet eivät ole saranoitu ylälaidastaan kuten nykyään on tavallista, vaan ne liikkuvat lähestulkoon suoraan poljinpinnan suuntaisesti.
Ratin takana kaikki tuntuu suodattamattomalta ja aidolta. Ohjaus on tarkka ja keskittää hyvin, minkä lisäksi pinnan muodot tuntuvat tarkasti läpi. Ohjauksen vaste kasvaa kaarteissa, mutta auto ei tunnu missään vaiheessa vaikealta ajettavalta. Tässä helpottaa kevyt noin tuhannen kilon omamassa.
Alustan toiminta hämmästyttää vähintään yhtä paljon kuin auton ajettavuuden helppous. Alkuperäistä vastaava, toki huolella kunnostettu, alusta nielee hienosti niin terävät saumat kuin isommat heitotkin. Korkeaprofiilinen rengas auttaa saumoissa alustan toimintaa ja parantaa mukavuutta.
Kokonaisuuttaa leimaa jämäkkyys ja kori tuntuu hämmästyttävän jäykältä yli 40 vuotta vanhaksi autoksi. Mutkissa Carrera on helppo viedä tarkasti tasaisella kaasulla. Nopeutta nostettaessa tulee esille vanhojen 911-mallien tyypillinen käyttäytyminen, mitä leimaa alun aliohjautuminen keulan keveyden myötä, ja kaasua nostettaessa perän liikehdintä. Takaraivossa jyskyttää jatkuvasti tieto auton korvaamattomuudesta, eikä mieleen tule edes kokeilla auton rajoja.
Taka-akselin takapuolelta löytyy mallinimen mukaisesti 2,7-litrainen vapaasti hengittävä ja ilmajäähdytteinen bokserikutonen. Moottorin äänimaailma on aitoudessaan viehättävä ja jopa yllättävän hillitty. Äänessä on bokserille ominainen karheus, mutta se ei missään vaiheessa nouse kovin kireäksi. Moottorijarrulla putkistosta kuuluu aitoa pauketta.
