Pienen Shooting Braken AMG-versio on kaunis tehopakkaus.
Tykkäsimme
- Ajettavuudesta
- Suorituskyvystä
- Äänistä
Emme tykänneet
- Ylimääräisistä nitinöistä mukulakivillä
- Vaihteiston viivyttelystä joissain tilanteissa
Automaailmaan on syntynyt uudenlaisia korimalleja perinteisten vaihtoehtojen rinnalle. Yksi esimerkki on Mercedeksen mallistosta löytyvät Shooting Brake -mallit. Käytännössä kyseessä on farmariauto, mutta perinteistä farmaria sulavalinjaisemmalla muotoilulla.
CLA Shooting Brake perustuu A-sarjan autoon, joka esiteltiin vuonna 2012. Muutos edeltävään malliin oli suuri ja oikean suuntainen. A-sarjan lisäksi mallistossa on neliovinen coupé CLA. Perustaltaan A-sarjan autot ovat etuvetoisia, mutta koeajossa ollut AMG-versio on aina nelivetoinen. Ja hyvä niin, sillä 360 hevosvoimaa etuakselille olisi yksinkertaisesti liikaa. Voima välitetään moottorilta eteenpäin 7-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston kautta.
Oman mausteensa kokonaisuuteen tuo äänimaailma, joka ei tule kaiuttimista. Pakoäänet kuuluvat mukavasti sisään jo tyhjäkäynnillä, ja äänimaailma kehittyy punarajaa lähestyttäessä. Vaihtoja säestää paukahdukset ja moottorijarrulla pienemmälle vaihdettaessa pukistossa röpisee. Vaikka kyseessä onkin pelkkä show-elementti, on äänimaailmassa onnistuttu kilpailijoita paremmin.
CLA Shooting Brake on luonteikas ja persoonallinen tyylifarkku, jonka käytännöllisyys yllättää positiivisesti. AMG-version hieno voimalinja kruunaa tyylikkään kokonaisuuden.
MIKÄ Mercedeksen pienen neliovisen CLA:n farmarisisko.
KENELLE CLA Shooting Brake on tyylitietoisen pikkuperheen valinta. AMG-malli mahdollistaa vaikka ratapäivillä nautiskelun.
AJETTAVUUS A-sarjalaisen ja sen sisarmallien ajettavuus on useaan otteeseen todettu hyväksi. Alusta on etenkin AMG-mallissa varsin jämäkkä, mutta ei kuitenkaan liian kova. Valtavirrasta poiketen kuljettaja ei pysty säätämään iskunvaimennuksen jäykkyyttä, mutta itse en kokenut sille tarvettakaan. Auto käyttäytyy hyvin neutraalisti eikä yllätä kuljettajaa äärirajoillakaan. Myös ohjauksen säädössä on onnistuttu ja se tarjoaa nykymittapuulla hyvin tuntoa ollen samanaikaisesti tarkka. Kokonaisuudessaan auto on helposti lähestyttävä ja ajettavuudeltaan luottamusta herättävä.
SUORITUSKYKY Tehovarat riittävät todellakin liikuttamaan pikkufarkkua vaivattomasti, ja neliveto huolehtii tehon välittymisestä tiehen ilman dramatiikkaa. Moottorissa on nykyajalle harvinaisen paljon luonnetta, mikä ilmenee lievenä puhdittomuutena alakierroksille ja selkeänä potkuna turbon herätessä toimintaan. Vetoalue on valitettavan kapea ja vaihdot tulevat vastaan usein yllättävän nopeasti. Vaihteisto toimii ripeissä tilanteissa ja ylöspäin vaihdettaessa hyvin, mutta jää välillä miettimään turhan pitkäksi aikaa alaspäin vaihdettaessa.
TILAT CLA Shooting Brake on miellyttävän kompakti auto. Kuljettajan paikalla saa kohtuullisen hyvän ajoasennon, mutta näkyvyys on korkean kylkilinjan ja viistojen pilareiden vuoksi heikko. Takapenkillä on coupé-veljeä paremmin pääntilaa ja jalkatila riittää keskimittaisille matkustajille. Kolmelle henkilölle takapenkki on ahdas. Tavaratilaa on tarjolla ulkonäkö huomioiden yllättävän reilusti ja tila on selkeän muotoinen.
MALLISTO AMG-mallit ovat aina Mercedeksen malliston huipulla. AMG:n lisäksi mallistosta löytyy kolme bensiinimoottoria (122-211 hv) ja kaksi dieseliä (136-177 hv), joista tehokkaimman bensamallin ja molempien dieselien yhteyteen on saatavissa myös neliveto. CLA Shooting Brake -malliston hinnat alkavat 35 745 eurosta.
Mercedes-Benz CLA 45 AMG 4Matic Shooting Brake
Hinta alkaen 78 430 €
Koeajoyksilö noin 105 000 €
Moottori 1 991 cm3 R4 bensiini, turbo
Teho 265 kW (360 hv) / 6 000 r/min
Vääntö 450 Nm / 2 500-5 000 r/min
Vaihteisto 7-vaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto
0-100 km/h 4,7 s
Huippunopeus 250 km/h
EU-kulutus 6,9 l/100 km
CO2-päästöt 161 g/km
Mitat Pituus 4630 mm, leveys 1777 mm, korkeus 1435 mm, akseliväli 2699 mm
Omamassa 1 615 kg
Tavaratila 495 l
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää