Suomen kaksikkosoutajien Sanna Sténin ja Minna Niemisen välierävastustajaksi Pekingin olympiakisoissa asettuu mm. vakuuttavasti alkueränsä voittanut Hollanti.
Suomi hakee torstaina A-finaalipaikkaa ensimmäisestä välierästä. Neljä muuta arvan osoittamaa maata erässä ovat Saksa, Tanska, Britannia ja Kuuba.
Stén ja Nieminen listasivat tiistaina suosikkejaan A-finaalimaiksi ennen kuin kuulivat arvonnan lopputuloksen.
-Hollanti, Kanada ja Saksa, arvioi Stén.
-Australia, Suomi ja Kiina, Nieminen luetteli.
Eli veikkauksessa loistaneista Suomen tavoin ensimmäisestä välierästä A-finaaliin menisivät Hollanti ja Saksa.
Tiukkaa pääsy sunnuntaiksi kuuden pääfinalistin joukkoon tekee, sillä Saksa ja Tanska jakoivat viime vuonna pronssimitalit MM-hopeaa voittaneen Suomen jälkeen.
Hollanti vakuuttava
Alkuerävoittajista suomalaissoutajien valmentajaan Veikko Sinisaloon teki suurimman vaikutuksen Hollanti. Sen soutajat Kirsten van der Kolk ja Marit van Eupen voittivat olympiapronssia 2004 Ateenassa.
- Hollannilla on teknisesti todella hyvä joukkue. Sen soutua oli kaunista katsella.
Naisten kevyttä pariairokaksikkoa pidetään voittajaveikkauksissa arvoituksellisimpana olympiakisojen kaikista 14 veneluokasta. Selvää ennakkosuosikkia ei ole.
- Välierissä kortit jaetaan uudelleen. Mikään joukkue ei ole niin ylivoimainen, että menisi A-finaaliin heittämällä, Sinisalo sanoi.
Lue myös:
Stén ja Nieminen päivän ensimmäiset suomalaisonnistujat
(MTV3-STT)