Kiusaaminen varjosti Erhan Daleria koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Rajut kokemukset saivat hänet jäämään vuosiksi kotiin, itkemään yksin sohvalle. Nyt hän haluaa puhua auttaakseen muita.
– Olen loppujen lopuksi aika ujo jätkä, sanoo Erhan Daler, 22. Siitä huolimatta hän on tullut esille, julkisuuteen, antaakseen äänen syjäytyneille nuorille, joilla ei ole itsellä siihen voimia.
Mutta minään pelottomana sankarina hän ei halua esiintyä. Hän ymmärtää monia asioita nyt paremmin kuin kiusattuna, masentuneena lapsena, mutta silti taustalla jyskyttää pieni ajatus siitä, että omakohtaisista, vaikeista asioista julkisesti puhuminen on outoa ja pelottavaa.
– Ajattelen niin, että tämä ongelma on härkä, jonka sarvista minun pitää nyt vaan ottaa kiinni. Jos en puhu näistä asioista, petän pikku-Erhanille tekemäni lupauksen.
Se lupaus oli, että hän saavuttaa elämässään asioita masennuksesta huolimatta ja auttaa samalla muita.
Pettymys aikuisiin
Kiusaaminen on varjostanut Erhania koko lapsuuden ja nuoruuden ajan. Ala-asteella perhe muutti Helsingin Herttoniemeen, ja uudessa koulussa toiset lapset ottivat Erhanin silmätikukseen, ehkä siksi, ettei hän tapellut takaisin.
Pieni poika halusi lukea kirjoja rauhassa, ja sehän ei muille sopinut.
– Kun opettajatkaan eivät tähän puuttuneet, kiusaamisestani tuli hupia. Menin joka välitunti opettajan luo itkut naamassa, kuten oli opetettu – puhu heti aikuiselle – mutta opettajat eivät joko tehneet mitään tai pakottivat kiusaajan pyytämään anteeksi hyvin persemäisesti, Erhan kertoo ja imitoi kiusaajien epäaitoa pahoittelua.