Kirkonrottaa, tervapataa, ruutuhyppelyä – nämä leikit jokainen ysärilapsi muistaa

Harrastuksia epäurheilulliselle

Äänikirjat."Kun kuulet tämän äänen, on aika kääntää sivua..." Ilman kirjaa saattoi kuunnella kuunnelmia, kuten Rölli-satukasetteja.

Jojo-temppujen harjoittelu. Jojoa saattoi esimerkiksi kävelyttää kuin koiraa niin, että jojo heitettiin narun päähän pyörimään; sitten pyörivä jojo laskettiin lattialle, jossa se "käveli" eteenpäin. Kun narua nykäisi, jojo palasi takaisin.

Kirjekaverille kirjoitteleminen. Oma ilmoitus lähetettiin nuortenlehteen; tärkeää oli kertoa, millaisia harrastuksia omaa, mistä musiikista pitää tai millaiset eläimet omat omia lemppareita. Legendaarinen "kuva ois kiva" -lausahdus merkitsi, että kirjeeseen piti liittää oma kuva. Ulkomaisia kirjekavereita hankittiin esimerkiksi koulun tai International Youth Service -palvelun kautta. Palvelu toimitti ulkomaisten nuorten osoitteita suomalaisille.

Kiiltokuvien tai tarrojen kerääminen kirjaan. Tarrakirjoissa oli kiiltävät sivut, joilta tarrat irtosivat helposti. Tarroja kannatti myös vaihdella kavereiden kanssa, siten saattoi kasvattaa omaa kokoelmaansa – jos raaski!

Ihanimpia tarroja olivat tietenkin ne pehmeät, tyynynomaiset kohotarrat, tai rapsutettaessa tuoksuvat tarrat. Samantapainen harrastus oli tuoksuvien kumien kerääminen.

Lätkäkorttien kerääminen. Lätkä- ja futiskorteissa tavoite oli saada joukkueiden pelaajat kerättyä mahdollisimman kattavasti. Joskus vastaan tuli erikoiskortti, jonka saattoi vaihtaa jopa kymmeneen tavalliseen pelaajaan! Hieman ennen uuden kiekkokauden alkua myyntiin tuli uutuuttaan kiilteleviä, uuden kauden pakkoja; kioskilta sai jokaiselle kaudelle oman kansionsa. harrastus kysyi rahaa, sillä jo korttien muovitaskuihin sai uppoamaan pienen omaisuuden. Myöhemmin keräilijät hullaantuivat Pokémon-korteista.

Pahviset ompelukuvat. Kuvassa oli esimerkiksi söpö eläin, jonka ääriviivat koostuivat pienistä rei'istä. Näiden läpi sitten ommeltiin villalangalla, kunnes kuvan ääriviivat olivat iloisen väriset.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Kirjaston varattavan koneen käyttäminen. Kirjaston tietokoneen sai varata yleensä tunniksi. Varaaja haki usein tiskiltä ihka-aidon CD-ROMin, jota sitten pelasi kavereidensa kanssa.

Käsikonsolin pelaaminen. Onnekkaimmilla oli kirkkaanoranssi Donkey Kong -peli tai Nintendon harmaa, aito Game Boy.

Harrastuksia urheilulliselle

Kuka pelkää… Silloin ”mustaa miestä”, nykyisin korrektimmin ”mustekalaa”. Keskellä seisova henkilö yrittää saada vasemmalta oikealle juoksevat kisakumppaninsa kiinni koskettamalla heitä. Kiinni jääneet jäävät keskelle vaanimaan juoksijoita.

Pomppupallot. Jumppapallonomaisessa pallossa oli sarvet, joista sai hyvin kiinni hyppiessään.

Rullaluistelu. Aluksi tulivat luistimet, joissa pyörät olivat vierekkäin; ysärin lapsilla pyörät olivat tavallisesti peräkkäin.

Hula-vanne. Hulavanteesta tuli taas trendikäs 2010-luvulla vannetanssi-tuntien myötä.

Hyppynaru. Kahden pyörittäjän hyppelyä säestää loru, kuten "nallekarhu, nallekarhu, mene sisälle (juokse hyppimään). Nosta tassusi, pyöri ympäri, niiaa, kumarra, älä mene pois, mene pois (juokse pois hyppäämästä)".

Tarjolla oli myös paljon pahempi vaihtoehto, jossa selvitettiin, kestä kukin tykkäsi. Hyppääjä hyppi samalla, kun muut hokivat: "Maija se tykkää a, b, c, d..." Hokemista jatkettiin niin kauan, kunnes hyppijä sekosi ja hyppy epäonnistui. Ihastuksen nimi alkoi kirjaimella, johon hypyt pysähtyivät.

Toinen versio oli hypätä aina vain kiihtyvällä tahdilla, kun kaverit laskivat "Maija se tykkää Jaakosta, juu, ei, juu, ei, juu, ei", kunnes hyppijä sekosi askelissaan ja hyppy epäonnistui. Sana, jonka kohdalla hyppely päättyi, oli totuus.

Twist-narulla hyppiminen. Narulla tehtiin erilaisia temppuja. Kaksi pelaajaa pingottaa twist-narun suorakulmioksi välilleen. Hyppääjä tekee erilaisia sarjoja, kuten hyppää itseään lähempänä olevan narun päälle, itsestään kauempana olevan narun päälle ja sitten molempien narujen päälle yhtä aikaa. Vaikeusastetta voi nostaa narun korkeutta vaihtamalla, niin, että se on nilkkojen, polvien ja jopa kainaloiden korkeudella.

Ruutuhyppely pihassa. Maahan piirretään ruudukko, jossa on kymmenen ruutua. Leikkijä heittää kiven tai muun esineen ruutuun numero yksi, hyppää ruutuun yhdellä jalalla, nostaa esineen samalla yhdellä jalalla seisten ja hyppää takaisin. Hyppäävä jalka ei saa osua viivalle eikä ilmassa oleva jalka maahan. Jos tämä onnistuu, leikkijä saa heittää kiven ruutuun kaksi. Näin jatkuu, kunnes tasapaino pettää.

Pihapelit, kuten kirkonrotta, tervapata ja peili. Kirkonrotassa, jolla on useita eri nimiä esimerkiksi kaupungista riippuen, piiloutuneet osallistujat yrittävät päästä koskettamaan tiettyä, sovittua paikkaa pihalla, ennen kuin etsijä näkee heidät ja huutaa "Maria-rotta" tai "Marian nimi!" Nimetty piiloutuja jää kiinni, eikä saa jatkaa piilottelua, ellei toinen piilottelija pääse koskettamaan sovittua paikkaa ja huutamaan "kaikki vapautettu".

Peilissä yksi pelaaja seisoo selin muihin ja kääntyy välillä ympäri. Muut pelaajat ovat noin 15 metrin päässä ja yrittävät eteenpäin ja päästä lopulta koskettamaan peiliä niin, ettei peili näe heidän liikkuvan.

Tervapadassa istutaan ympyrässä, jota yksi leikkijä kiertää. Kiertäjä pudottaa kiven tai muun esineen yhden istujan taakse; tämän jälkeen istuja nousee ja lähtee juoksemaan päinvastaiseen suuntaan kuin pudottaja. Se, joka ehtii istujan aiemmalle paikalle ensimmäisenä takaisin, saa jäädä istumaan.

Värissä yksi leikkijöistä on väri, joka seisoo seinää vasten selin muihin. Toiset asettuvat lähtöviivalle noin 20 metrin päähän väristä. Väri sanoo esimerkiksi, että: "Se, kenellä on vaatteissa punaista, saa liikkua kaksi jättiläisen askelta eteenpäin". Värin käskyt vaihtelevat ja askeltyyppiä voidaan myös vaihdella. Se, joka ensimmäisenä pääsee koskettamaan väriä ja huutamaan oman nimensä, on seuraava väri.

Lähde: Veckorevyn.com, Meidänperhe.fi, Kaksplus, Labbe.de, MLL