Demokraattien Nevadan senaattorin Catherine Cortez Maston uudelleenvalinta varmisti demokraateille kongressin yläkamarin vaaleissa, missä republikaaneilla piti olla kaikki mahdollisuudet voittaa, kirjoittaa MTV:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mari Karppinen.
Ääntenlasku jatkuu yhä, mutta yksi asia on selvä, republikaaneilla on syytä itsetutkiskeluun. Vaikka republikaanit ovat ottamassa todennäköisesti edustajainhuoneen enemmistön, kisa on tiukka. Se on ollut vaivalloista seurattavaa puolueen johdolle.
Georgian osavaltion ensi kuun uusintavaaleista saattaa tulla demokraateille vielä senaattiin lisäpaikka, mutta presidentti Joe Bidenin puolue voi olla nykytilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Satapaikkaisesta senaatista nykyiset 50 paikkaa riittää niukkaan enemmistöön, sillä varapresidentti Kamala Harrisilla on ratkaiseva lisä-ääni. Senaatin enemmistön turvin Biden voi nimittää muun muassa liittovaltion tuomareita.
Republikaanit (ja jopa demokraatit) uskoivat haastajapuolueen "punaiseen aaltoon". Syitä oli useita: istuvan presidentin puolue yleensäkin häviää välivaaleissa, historiallisen korkea inflaatio, Bidenin alhainen suosio, pandemian aikana kasvanut rikollisuus ja niin edelleen.
Mihin republikaanien voitto kutistui?
Vaalien alla kerätyissä lukuisissa kannatuskyselyissä, suurin osa vastaajista sanoikin olevansa tyytymättömiä siihen, mihin suuntaan maa on menossa. Mihin republikaanien voitto siis kutistui ja mitä kahtiajakautunut kongressi tarkoittaa?
Konservatiivimediat kuten Fox News ja Wall Street Journal ovat syyttäneet avoimesti entistä presidentti . Trump käänsi vaalit oman presidenttikampanjan esivaaleiksi, minkä pelätään säikäyttäneen äänestäjiä. Trump myös kannusti ja ylisti äärioikeistolaisia ehdokkaita, joiden viesti sisälsi salaliittoteorioita varastetuista vaaleista. Republikaanijohdossa mietitäänkin nyt, miten heidän ehdokasvalintansa meni niin pieleen ja joku saa varmasti maksaa alisuoriutumisesta.
