Ilari Hetemäki, Outi Fingerroos, Tuomas Heikkilä, Jouko Rikkinen (toim.): Alusta alkuun. (Gaudeamus. 2023) 269 s.
Suomella ei ole alkuräjähdystä.
Ei ole yhtä kiveen hakattua päivämäärää, tienviittaa, lähtölaukausta tai sulkakynän vetoa, joka olisi täsmällinen alku kaikelle sille, mitä Suomi on maana ja päidemme sisällä.
Suomi kuitenkin on ollut jo pitkään, ja niin on alati muuttuva suomalaisuus.
Suomella on kuitenkin eräänlainen luomiskertomus, toteaa Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä. Kyse on 1200-luvun loppupuolella kirjoitetusta pyhän piispa Henrikin legendasta.
Kansan parissa legendan tunnetuin tapahtuma sijoittuu Köyliönjärven jäälle, missä Lalli nuiji Rooman kirkon edustajan hengiltä. Väliäkö sillä, ettei Lalli todennäköisesti ollut edes olemassa, yli kaksi kolmannesta suomalaisesta uskoo hänen historiallisuuteensa.
Koska tuolloin ei ollut kopiokoneita, Henrikin legendaa levitettiin käsin kirjoitettuina versioina. Virheitä sattuu monesta syystä. Niinpä legendasta on ainakin 56 toisintoa, eivätkä ne ole yksi yhteen. Tästä huolimatta, jonkinlainen alku tuo ajanjakso oli. Kristinusko levisi, ja meistä tuli itäinen osa Ruotsia.
Tämän vuoden Tieteen päivien teema oli Alku.
Alusta alkuun -teos lähestyy aihetta pidemmin ja kainaloartikkelein eri tieteenalojen näkökulmasta, pohjoisen kolkkamme ja yleisesti kielen menneisyyden, tieteen tekemisen, ja tulevaisuuden osien alla.
Suomen kohdalla alkuja ovat alueen asuttaminen jääkauden jälkeen (ensimmäiset ihmiset täällä eivät olleet vaaleahiuksisia sinisilmiä), 1323 Pähkinäsaaren rauhan raja ja sen ilmentämä, yhä näkyvä sosiaalinen, terveydellinen ja taloudellinen jakautuminen kahteen Suomeen.
Sisällissodan jälkeinen nuori Suomi joutui vaikeaa uuteen alkuun, vaan siitä selvittiin.
Taloutemme ja teollistumisemme on kohdannut ainakin neljä murtumaa, saranakohtaa, romahdusta, uutta alkua, jotka ovat nytkäyttäneet kansakuntaakin eteenpäin, tarvittaessa valtion keskeisellä roolilla.
”Jokainen teollisuuden alku on ollut erilainen: se on syrjäyttänyt vanhan ja muokannut yhteiskuntaa uuteen muotoon”, muistuttaa tieteen, LUT:n teknologian ja modernin yhteiskunnan professori Karl-Erik Michelsen.
Teknologia kehittyy yhä vinhammin ja maailmanpolitiikka muuttuu niin, että se viides murros ja alku vain odottaa ilmentymistään Suomessa.
Matematiikkaa ja taidetta ehkä ajatelllaan vastakohdikseen. Ensin mainittu on tiukan looginen ja eksakti, toinen luova, vapaa. Taiteilijat ovat kuitenkin monin tavoin hyödyntäneet matematiikkaa, esimerkiksi geometriaa.
Näin alan maallikolle kuten allekirjoittanut, matematiikan dosentti, vanhempi lehtori (Aalto- ja Helsingin yliopisto) Kirsi Peltosen artikkeli matematiikan ja taiteen toisiaan tukemisesta on kirkastavaa.
Eikä matematiikan ja taiteen halaus ole ikääntyneen ummehtunutta ainakaan suomalaisessa akateemisessa maailmassa. Yhteistä haetaan muun muassa opinto-ohjelmissa. Taiteen alan ihmisillä olisi annettavaa muun muassa matemaattisten asioiden visualisoinnissa.
Ilmaston lämpeneminen, luontokato, väestöpaine, muuttoliike, teknologia pakottavat ihmiskuntaa muuttumaan. Jos kyse ei ole äkkikäynnistyksestä, ja vaikka etenemme kengurupolttoaineella, olemme kuitenkin uuden alun aikakaudessa.
Globaalilla tasolla se tarkoittaa monenlaista sopeutumista elonkehän muutoksiin, ja tietysti teknologiaan tekoälyineen.
Kirjaan on valittu artikkelit ruoasta, maahanmuutosta ja kielen oppimisesta, kaupunkisuunnittelusta, ja yhteiskuntautopioista.
Ruokaturva tuli Venäjän hyökkäyssodan myötä jälleen voimakkaasti esiin. Ukraina on merkittävä ruoan tuottaja, ja Venäjä pyrkii käyttämään Ukrainan ruokatuotantoa ja vientiä aseenaan yrittäessään pönkittää horjuvaa kansainvälistä asemaansa.
Teea Kortetmäki, ympäristöoikeudenmukaisuuden dosentti, yhteiskuntatieteilijä ja filosofi Jyväskylän yliopistossa, listaa kolme tekijää ruoan oikeudenmukaiseen saamiseen.
Jako-oikeudenmukaisuus tarkoittaa ruokaan liittyvien asioiden hyötyjen ja haittojen jakamista. Menettelytapojen oikeudenmukaisuus koskee päätöksenteon oikeudenmukaisuutta ruokamurroksessa. Tunnustava oikeudenmukaisuus puolestaan on ruoan saannin yhdenvertaisuutta ja arvokkuutta ihmisten ja kulttuurien erilaisuuksista riippumatta. Tässä myös ruoan tuottajien asema pitää ottaa hyvin huomioon.
Jyväskylän yliopiston Suomen kielen professori Minna Suni kirjoittaa maahanmuuttajien kielitaidolle asetetuista vaatimuksista työllistymisessä. Julkisesti on tuotu esiin, että rekrytointiin ei aina ole halua, ja jotakuinkin täydellisen kielitaidon vaatimukset voivat olla yliammuttuja. Alku on ja myös tehdään hankalaksi.
Ja se, mikä sopii melkein kaikkeen elämässä, sopii myös kielten oppimiseen. ”…virheiden lisääntyminenkin kertoo yleensä enemmän oppimisesta kuin osaamattomuudesta.” Sunin artikkeli on kirjassa myös selkoversiona.
Teoksen ärhäkin puheenvuoro on tutkijatohtori, arkkitehti, asuntotuotannon historian tutkijan Juhana Heikosen artikkeli kaupunkirakentamisesta.
Ihmisille välttämättömien asuntojen, siis kotien, ja palvelujen rakentamien tapahtuu asunto- ja kiinteistösijoittajien vero- ja muut edut, sekä ensisijaisesti rakennusyhtiöiden ja esimerkiksi kauppaketjujen hyöty mielessä, hän kirjoittaa.
Pahimmillaan arvoasunnoista on tullut pääomavarastoja vailla asukkaita. Maailman metropoleista tutusta ilmiöstä on piirteitä myös pääkaupungissamme.
Alusta alkuun on Tieteen päivien kirjasarjan jo yhdeksäs opus.
Tämäkin kirja on väistämättä hajanainen. Isoja teemoja voi lähestyä vain rajaamalla ja valikoimalla, jotta ne tavoittaisivat suurempaa yleisöä. Artikkeleiden perässä on listat lisälukemisesta, mikäli aihe kiinnostaa.
Tieteenalojen ylittäminen ja teemojen tarkastelu hyvinkin erilaisista ja yllättävistä näkökulmista tekee lukijalle hyvää. Kysymysten herättäminen ja uuden tiedon saanti ahaa-elämyksineen toivottavasti jättävät pysyviä jälkiä, jotka vaikuttavat myös lukijan tekemisiin.
