Hiski Haukkala: Suuren pelin paluu. Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Otava. 2020. 262 s.
On ilmastoahdistus. Sellaista ei saisi kuulemma olla. Entä ahdistus julkisesta velasta? Tai yleinen kriisiahdistus?
Kansainvälisen politiikan tutkija, professori Hiski Haukkala ei ole ahdistunut, mutta huolestunut. Syytä onkin.
Velka ei ole Haukkalan keskeinen huolenaihe. Ilmastonmuutos sen sijaan on, kuten on teknologisen kehityksen päätä huimaava vauhti.
Me liikakulutamme maapallon resursseja ja tuhoamme elonkehää, ja me biologisesti vielä metsästäjä- keräilijävaiheessa olevat homo sapiensit emme yksinkertaisesti enää pysy tekoälyn ja bioteknologian perässä.
Kuten ydinaseesta tiedämme, edistyksenä pidetyt ja sellaista ovat asiat tuovat mukanaan myös massiivisia uhkia. Kuten on tuonut myös materiaalinen vauraus.
Tiedämme ongelmat, mutta emme halua tarttua niihin
Tarvitsemme totuttujen ajattelu- ja toimintatapojemme ja odotustemme järjestelmätason muutosta, ainakin osittain, toteaa Haukkala.
Kyse ei ole siitä, ettemme osaa ennakoida tai tiedä. Asiat eivät tule koivupuun takaa tai salamana kirkkaalta taivaalta. Me katselemme, toimimme, koemme ja olemme näiden ratkaisevien tekijöiden keskellä joka päivä.
Mutta olemmeko niiden suhteen unissakulkijoita? Suljemmeko silmämme ja toivomme parasta vastoin edessämme tapahtuvia suuren kokoluokan muutoksia?
Näiden tuoreimpien - eikä ilmastonmuutoksen kohdalla edes enää tulevaisuuden - uhkien rinnalla on perinteisiä uhkia, joihin edellä mainitut osin liittyvät.
Kansainvälinen politiikka on ja pysyy
Kansainvälinen politiikka ja kamppailu raaka-aineista, vaikutusvallasta ja kovasta vallasta ei ole kadonnut minnekään. Toisen maailmansodan jälkeinen sopimuspohjainen maailma on tempovassa aallokossa.
Suomi toimii ajan, tilan ja mittakaavan suhdekolmiossa ja turvallisuuskehillä niin valtiollisiin kuin globaaleihin toimijoihin ja vaikutuksiin nähden. Ilmastonmuutos ja teknologia ovat rajat ylittäviä, kaikkia koskevia asioita.