Maria Katajavuori: Kuoleman ja elämän kysymys. Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle. Atena. 2018. 468 s.
”Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen.” Ekologi ja biologi Katajavuori muistuttaa heti alkuun biologisen tosiasian.
Biosfäärissä eli elonkehässä lähes kaikella elollisella yksilöllä on loppunsa, ”ennalta määräytynyt rappeutumisen kaari”, ehkä kuolematonta meduusaa lukuun ottamatta.
Geeniteknologia saattaa joskus muuttaa tilanteen, ja muutos olisi radikaali, mutta Katajavuori avaa kirjassaan selkeästi, kuinka yksilöiden vanhenemisprosessi on evoluution sisäänrakentama todellisuus.
Kokonaisille lajeille tällaista vääjäämätöntä ”koodattua” kuolemaa ei ole. Laji voi toki kadota ulkoisista syistä, kuten hyvin tiedämme paraatiesimerkkinä dinosaurukset.
Komisario miettii yksilön kuolemaa
Kirjan teema on itsetuhoisuus. Ennen kuin lukija pääsee itsetuhoisuuden ihmisen kannalta kolkoimpaan mittakaavaan, nykyiseen yhteiskuntien ympäristöllisesti kestämättömään toimintaan (ja mahdolliseen ydinsotaan), Katajavuori pureutuu siihen, miksi yksittäinen elävä organismi kuolee.
Fiktiivisen komisario Kleinsdorfin avulla hän pohtii erään makkaraa mutustavan miehen kuolemantapauksen syytä.
Se osoittautuu luonnolliseksi, mutta mikä on se perimmäinen syy, joka rappeuttaa vastaansanomattomasti myös ihmisen?
Tätä tiede ei meille vielä kerro. Katajavuoren mukaan ei ole yhtä aukotonta teoriaa selittämään organismien rappeutumista, ja siitä seuraavaa kuolemaa, joka tosin tulee ilman ensimmäistäkään teoriaa.
Myös lajit ja populaatiot voivat olla itsetuhoisia.
Ne esimerkiksi käyttävät liikaa tarjolla olevia resursseja kuten ravintoa ja elintilaa, jolloin seurauksena voi olla katastrofi. Jos ei lajin katoaminen kokonaan, ainakin alueellinen menehtyminen. Tätä voivat toteuttaa eläinkunnan lisäksi myös kasvit.
Ihminen ei ole tästä ainoana itsestään ja toiminnastaan tietoisena kulttuurisena eliölajina poikkeus. Eikä kyse ole vain esimerkiksi siitä, kuinka saamelaiset joutuivat väistymään suomalaisten (tai norjalaisten, ruotsalaisten ja venäläisten) tieltä.
Tavarasfäärin ja maatalouden tuhoavuus
Tavarasfäärissä ikiliikkujaa eli eräänlaista ikuisesti elävää vempainta ei ole keksitty.