Kirja-arvio: Kun Ruotsi lähti mukaan orjakaupppaan

Myöhässä, mutta mukana. Ei keskeinen toimija, mutta pyrki vaikuttajaksi. Luopui, mutta ei halukkaasti eikä ensimmäisten joukossa.

Näin voi kuvata Ruotsin roolia Afrikasta Atlantin yli ja Karibian alueella toteutuneessa orjakauppassa osana niin kutsuttua kolmiokauppaa Euroopan, Afrikan ja Amerikkojen välillä.

Vanhaa eurooppalaista suurvalta-asemaansa takaisin haikaillut Ruotsi hankki itselleen siirtomaasaaren Karibialta, joka oli tuolloin keskeinen globaalin kaupan alue. Tukholman yksi kilpailijoista oli Tanska.

Karibialle vietiin orjia työvoimaksi, laivanrakennus ja meriliikenne loivat työvoima-, kädentaito-, raaka-aine- ja ravintokysyntää. Ruotsiin tuotiin Suomea myöten orjatalouden tuotteita sokerista puuvillaan ja nautintoaineisiin.

Ruotsi tavoitteli muitakin kuin Saint-Barthélemyn saarta

Kustaa III sai Ruotsilleen Saint-Barthélemyn saaren 1784 Ranskalta poliittisen tasapainottelun jälkeen.

Saari ei ollut ensimmäinen, jota Ruotsi tavoitteli, mutta kun aiemmat yritykset Afrikassa ja Karibialla epäonnistuivat, oli Kristoffer Kolumbuksen veljen mukaan nimetty saari kuitenkin prenikka rinnassa.

Itäisellä Karibialla nykymäärittelyllä Pieniin Antilleihin kuuluvilla Leewardsaarilla oleva Saint-Barthélemy ei osoittautunut puuvillan ja sokeriruo’on plantaasiparatiisiksi.

25 neliökilometrin kokoisen saaren maaperä ei ollut erityisen hedelmällinen, hurrikaanit koettelivat, juomavesi oli joskus kortilla - mutta saarella oli suojaisa satama.

Gustavia oli iso vapaasatamakaupunki

Sataman ympärille muodostui säntilliseen asemakaavaan rakennettu Gustavia, joka oli suurimmillaan Ruotsin kuudenneksi suurin kaupunki. Saarella oli parhaimmillaan yli 6 000 ihmistä. Heistä vain kourallinen oli ruotsalaisia (ja suomalaisia). Saint-Barthélemy oli hyvin monikansallinen.

Satama oli parhaimpina vuosinaan hyvin vilkas. Aluksia saapui paljon monista Euroopan maista ja Yhdysvalloista. Gustavia toimi vapaasatamana, mistä ei ollut haittaa merkantilismin, eurooppalaisten valtojen poliittisten erimielisyyksien ja sotien keskellä.

Tukholmassa jouduttiin kuitenkin jatkuvasti miettimään Vanhan mantereen valtioiden muuttuvia liittolaissuhteita ja sotia, sekä Amerikkojen poliittisia mullistuksia. Tarpeen vaatiessa oltiin vaivihkaa yhteistyössä merirosvojen kanssa, mikä ei ollut tuohon aikaan ainutlaatuista.

Ruotsi pyrki Karibian sisäisen orjakaupan solmukohdaksi. Maan omat laivat tai ruotsalaisten ja suomalaisten rahoittamat alukset eivät kyenneet tuomaan orjia Afrikassa suurvaltojen ja niiden kansalaisten omistamien laivojen mittakaavalla.

Saari ei koskaan noussut suureen kukoistukseen

Vaikka saarella oli taloudellisesti hyviäkin vuosia, se ei koskaan ollut pitkään yhtäjaksoisesti rahasampo.

Ruotsi kulki monesti poliittisten muutosten ja aatteiden peräaalloissa. Orjakauppaan se pyrki mukaan aktiivisesti, kun sillä ei enää ollut siihen voimavaroja (jos olisi edes suuremmin koskaan ollutkaan), ja kun orjuutta jo ryhdyttiin vastustamaan myös moraalisista syistä.

Maan Länsi-Intian kauppakomppaniakin oli vain varjo eurooppalaisten kilpailijoidensa vastaavista etuoikeutetuista yrityksistä. Komppania ei koskaan osallistunut orjakauppaan, mutta ruotsalaisia silti laivasi ihmisiä kurjissa oloissa Atlantin yli.

Historiantutkijoiden Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirjan mukaan vuosina 1785-1839 orjakaupassa Saint-Barthélemyllä oli 7370 orjaa. Suuri osa kaupasta toteutui Karibian sisällä.

Luku on erittäin pieni koko orjakaupassa, joka oli noin 12,5 miljoonaa ihmistä. Vilkkaimmat vuosisadat siinä olivat 1700- ja 1800-luvut, jolloin Ruotsikin halusi olla orjakaupassa aktiivinen.

Orjakauppaa kannatettiin kirkonmiehiä myöten

Orjakauppaa kannattivat niin kuningas, valtion virkamiehet, kauppiaat kuin kirkonmiehet.

Orjuuden vastustajat eli abolitionistit joutuivat tekemään hartiavoimin töitä Ruotsissakin orjuuden epäihmimillisyyden paljastamiseksi ja kaupan lopettamiseksi. Heidän joukossaan oli suomalaissyntyisiäkin vaikuttajia, kuten siis oli myös orjakaupan harjoittajissa tai sen suosijoissa.

Viimeinen Ruotsin lipun alla todistettavasti orjia kuljettanut alus oli Gotlandia. Se takavarikoitiin lasteineen 1830. Suomi oli jo tuolloin suuriruhtinaskunta Venäjän imperiumissa.

Orjuus julistettiin virallisesti päättyneeksi Saint-Barthélemyllä lokakuussa 1847. Siirtomaasaarestaan Ruotsi luopui 16.3. 1878. Se oli käynyt maalle taloudellisesti raskaaksi, ja lakkautettu orjuus oli alkanut näyttää kertakaikkisen vastenmielisemmältä toiminnalta.

Salkoon hilattiin tuolloin jälleen Ranskan trikolori. Saarella oli aina asunut paljon ranskalaisia maatilkuillaan. Saarelaiset saivat itse äänestää vallanvaihdosta. 352:stä ihmisestä vain yksi olisi halunnut pysyä Svea-mamman hoteissa.

Code Noire -laki oli orjille brutaali

Kirja kytkee vaivattomasti Ruotsin siirtomaahankkeet ja Saint-Barthélemyn ajan globaaliin kauppaan ja politiikkaan.

Se myös kuvaa saaren valkoihoisen väestön arkielämää työssä ja vapaa-aikana saarella. Saari toimi myös muun muassa joidenkin Anjalan liittoon osallistuneiden karkotuspaikkana.

Sen sijaa orjien ja värillisten elinoloista on vähän tietoa.

Se mitä tiedetään, kertoo, että joitakin orjia kohdeltiin inhimillisesti. Mutta tiedetään myös, että saarella vallitsi ankara Code Noire -laki. Sitä toteutettiin julmasti. Orjia kohdeltiin myös äärimmäisen epäinhimillisesti. Orjat olivat kauppatavaraa, liiketoiminnan kohde ja väline.

Karibiallakin syntyi useita orjakapinoita eli vapaustaisteluita, mistä kirjoittajat muistuttavat.

Kirja käy välillä nykypäivässä ja kuvaa rikkaiden ihmisten vapaa-ajan pakopaikkana suosiman saaren oloja ja ihmisiä. Kirjoittavat ovat jututtaneet niin saarella asuvaa, saaren vanhaan ranskalaissukuun kuuluvan naisen kanssa naimisissa olevaa suomalaismiestä, kuin orjien jälkeläistä.

Sekä Saint-Barthélemyllä että Ruotsissa siirtomaa-aikaa muistellaan enimmäkseen lämmöllä. Ruotsin aika näkyy muun muassa ruotsalaisissa nimissä pääkaupunki Gustaviaa myöten.

Kirja vilisee henkilöitä. Luettelo heistä olisi ollut tarpeen. Kiitos runsaasta kuvituksesta, erityisesti värikuvaliitteestä.

Suomea koetteli hetken Karibia-kuume

Tiedämme Karibian alueen historiasta vähän. Kirja on erittäin tervetullut kirja suomeksi kertomaan meille myös omasta menneisyydestämme Atlantin toisella puolella. Olimme osa Ruotsia, globaali kauppa näkyi ja tuntui myös täällä, ja Suomessa syntyneitä ihmisiä huseerasi myös Karibialla.

Ja iskipä Ruotsin ajan Suomeen lyhyt ”Karibia-kuume”.

Vuonna 1786 täällä levisi huhu, joka sai ihmisiä myymään omaisuuttaan ja hakeutumaan satamakaupunkeihin. Huhun mukaan Ruotsi oli hankkinut Amerikasta ”alueen, jossa kultarikkauksien keskellä maanviljely oli tuottavaa ja helppoa”.

Niin ei tietenkään ollut. Huhu johtui pappien heikoista käännöstaidoista, kun he viestivät kruunun alaisille kuninkaan kuulutusta Saint-Barthélemyn ostamisesta.