Jouko Aaltonen & Seppo Sivonen: Orjia ja isäntiä. Ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla. Into. 2019. 315 s.
Myöhässä, mutta mukana. Ei keskeinen toimija, mutta pyrki vaikuttajaksi. Luopui, mutta ei halukkaasti eikä ensimmäisten joukossa.
Näin voi kuvata Ruotsin roolia Afrikasta Atlantin yli ja Karibian alueella toteutuneessa orjakauppassa osana niin kutsuttua kolmiokauppaa Euroopan, Afrikan ja Amerikkojen välillä.
Vanhaa eurooppalaista suurvalta-asemaansa takaisin haikaillut Ruotsi hankki itselleen siirtomaasaaren Karibialta, joka oli tuolloin keskeinen globaalin kaupan alue. Tukholman yksi kilpailijoista oli Tanska.
Karibialle vietiin orjia työvoimaksi, laivanrakennus ja meriliikenne loivat työvoima-, kädentaito-, raaka-aine- ja ravintokysyntää. Ruotsiin tuotiin Suomea myöten orjatalouden tuotteita sokerista puuvillaan ja nautintoaineisiin.
Ruotsi tavoitteli muitakin kuin Saint-Barthélemyn saarta
Kustaa III sai Ruotsilleen Saint-Barthélemyn saaren 1784 Ranskalta poliittisen tasapainottelun jälkeen.
Saari ei ollut ensimmäinen, jota Ruotsi tavoitteli, mutta kun aiemmat yritykset Afrikassa ja Karibialla epäonnistuivat, oli Kristoffer Kolumbuksen veljen mukaan nimetty saari kuitenkin prenikka rinnassa.
Itäisellä Karibialla nykymäärittelyllä Pieniin Antilleihin kuuluvilla Leewardsaarilla oleva Saint-Barthélemy ei osoittautunut puuvillan ja sokeriruo’on plantaasiparatiisiksi.
25 neliökilometrin kokoisen saaren maaperä ei ollut erityisen hedelmällinen, hurrikaanit koettelivat, juomavesi oli joskus kortilla - mutta saarella oli suojaisa satama.