Johan Strang & Thomas Wallgren (toim.): Georg Henrik von Wright. Modernin ajan ajattelija. Gaudeamus. 2020. 349 s.
Neljännesvuosisata sitten filosofi Georg Henrik von Wright oli aikansa Esko Valtaoja.
Tähtitieteilijä Valtaojan tiukan tieteellinen työ lienee tavalliselle ihmiselle sitä niin sanottua rakettitiedettä. von Wrightin loogis-analyyttinen filosofia ei ollut heinänteon helppoa asiaan vihkiytymättömälle.
Mutta kuten Valtaojalta nyt, aiemmin kysyttiin von Wrightiltä näkemyksiä ison kirjon teemoihin yhteiskunnassa ja -kunnissa.
Kuten esillä oleva kirja toteaa, von Wright (1916-2003) oli modernin ajan ihminen, aikakauden, jota hallitsi vankka usko tieteen hyvää tekevään voimaan ja sen kykyyn ratkaista ongelmat kuin ongelmat.
von Wright painiskeli pitkään tieteentekijän asemansa ja aktiivisen yhteiskunnallisen keskustelijan, julkisen intellektuellin, roolinsa kanssa.
Ollako vai eikö olla julkinen älykkö
Ehkei hän löytänyt hyvin istuvaa ratkaisua tähän itselleen asettamaansa dilemmaan, kuten useampi kuin yksi tämän kirjan kirjoittajista pohtii.
Hän päätti kuitenkin osallistua, eikä antanut tanskalaistutkija Anne-Marie Søndergaard Christensenin määrittelemän ”repeämän filosofisessa minässään” estää loputtomiin.
Tunnetuimpia yksittäisiä kannanottoja – ja ensimmäinen voimakas sellainen – oli Yhdysvaltojen Vietnamissa sotimisen arvostelu loppuvuodesta 1967. Tuollaisen jälkeen ei ollut ilmatiivistä paluuta norsunluutorniin.
von Wrightin oma materiaalinen elämä oli hyvä, ja akateeminen menestys Wittgenstein-yhteyksineen tunnetusti laakeriseppelöityä, mutta hän oli synkistelijä monella tavoin.
Pessimistin taakka
Spengleriläinen kulttuuripessimisti, jopa tutkija Johan Strangin sanoin ”apokalyptinen intellektuelli”, joka oli jatkuvasti huolissaan länsimaisen henkisen kulttuurin tilasta.
Søndergaard Christensenin mukana von Wright vetosi ainakin Tanskassa niin nationalistiseen oikeistoon kuin vasemmistoon. (Minkähänlaista someryöstölainaamista hänen ympärillään käytäisiin, jos filosofi yhä eläisi ja kommentoisi…)
Modernin ajan hahmona hän kuitenkin toi esiin uhan elämäntavoillemme myös ympäristön tuhoamisen kautta. Von Wright ei ollut tässä ensimmäinen, mutta kilpapyöräilytermein pääjoukkoa edellä.
von Wright pohti nykyihmistä hybriksineen kirjallisten jättiläisten kuten Fedor Dostojevskin ja Leo Tolstoin kautta. Esseissään hän pyrki yhdistämään etiikan, teknisen ja tieteellisen maailmankuvan hankauksia, joskin niistä puuttui esseille olennainen henkilökohtainen läsnäolo.
Mitä tavallinen lukija ja kansalainen voisi saada nyt jo vuosikymmeniä vanhoista kirjoista ja muista teksteistä?
Faust säilyi hengissä
Saksalaisen runoilijan ja yleishumanistin Johann Wolfgang von Goethen Faust-teoksessa nimihenkilö tekee paholaisen kanssa sopimuksen ja tuhoutuu, faustinen ihminen, joka ei koskaan pysähdy. Näin usein ajatellaan.
Norjalainen filosofian professori Bengt Molander kuitenkin muistuttaa, että ei siinä ihan niin käynyt.
Faust lopulta voitti vedonlyönnin pirun kanssa, kun lopulta malttoi olla koko ajan pyrkimättä kaikkien rajojen yli. von Wrightin mukaan tiedon antama valta ei ole pahaa lähtökohtaisesti, mutta muuttuu pahaksi silloin, jos tiedonjanonsa kyltymätön sammuttaja ei pysähdy miettimään tarpeensa seurauksia.
”Maltillinen rationalismi”. von Wright ei koskaan luopunut järjen käyttämisestä ja länsimaisen ajattelun totuuteen tavoittelun perinteistä. Aikakautensa kasvatti. Tämä koskee myös ja olennaisesti myös luontosuhdetta ja ilmastonmuutosta.
On välineellistä teknistä rationaalisuutta, mutta on myös päämäärään suuntaavaa järkeä ja viisautta, missä ovat arvot mukana. Jokin voi olla rationaalista, mutta ei välttämättä järkevää.
”Pelissä filosofian eloonjäänti”
Voisin kuvitella, että kilpailua oppituolien hallinnasta on käytä läpi yliopistojen olemassaolon, niin Al-Azharin, kuin Bolognan ja Pariisin yliopistojen perustamisista lähtien.
Johan Strang kuvaa nyt jopa huvituttavaa ajatusten ja kirjeenvaihtoa siitä, kun esimerkiksi Eino Kailalle piti löytää pätevä seuraaja teoreettisen filosofian professoriksi Helsinkiin 1940-50-luvun taitteessa.
”Nyt on pelissä tieteellisen filosofian eloonjäänti Suomessa”. Paikan sai loogikko Oiva Ketonen. Ja jäi se tieteellinen filosofia henkiin.
von Wrightista ei ole olemassa elämäkertaa. Tarvitaanko sellaista? Kuollut valkoinen mies?
Mielestäni se on hyvinkin tarpeen.
von Wright on vaikuttanut filosofian lisäksi muun muassa oikeustieteelliseen ajatteluun, kuten siviilioikeuden emeritusprofessori Aulis Aarnio kirjassa kirjoittaa. Keskustapuolueessa vuosikymmeniä vaikuttanut Risto Volanen puolestaan avaa, miten filosofi vaikutti häneen ja sitä kautta myös puolueeseen.
On selvästi asioita, joista riittää kerrottavaa, paljon muutakin kuin ystävyys Göran Schildtin kanssa. Akateemikon tieteelliset saavutukset ovat kestäviä, ja julkisena keskustelijana hän näkyi ja kuului. Valittiinpa hänet Helsingin Sanomien kyselyssä johtavaksi älyköksikin.
Pitkä ja runsas elämänkaari, vaikkei se ulkoisesti ollutkaan lööppikamaa ja somepöhinää.