Edesmenneen mäkilegendan Matti Nykäsen kuolematon lausahdus "ehkä otin, ehkä en" muuttui Kimi Räikkösen suussa muotoon "ehkä tiesin, ehkä en".
Italialaislehti Corriere della Seran julkaisemassa haastattelussa palataan F1-kauden avausviikonloppuun Melbourneen. Koko sirkus oli jo paikalla ja valmiina esiintymään Albert Parkilla, kunnes virallinen tieto kisan peruuntumisesta kantautui julkisuuteen.
Siinä vaiheessa Alfa Romeon Kimi Räikkönen ja Ferrarin Sebastian Vettel olivat jo kuitenkin hyvää vauhtia matkalla Sveitsiin yhteisellä lennolla.
Tiesikö suomalaiskonkari peruuntumispäätöksestä jo ennen muita kuljettajia, utelee Corriere della Seran toimittaja.
– Ehkä tiesin, ehkä en tiennyt. Mitä väliä sillä kuitenkaan on enää? Se on mennyttä. Minusta peruminen oli yksinkertaisesti oikea päätös, Räikkönen sanoo.
F1-kauden alkamisesta ei sentään tunnu olevan vielä mitään sisäpiiritietoa. Autourheilun kuninkuusluokka riutuu epätietoisuuden tilassa niin kuin muutkin urheilusarjat tällä hetkellä.
– Me jatkamme, kun F1 ja FIA pitävät mahdollisena tehdä niin turvallisesti. Se ei ole meidän päätöksemme. Olen varma, että he arvioivat tilanteen erittäin harkiten. Me kisaamme, kun aika on oikea, ehkä jopa ilman yleisöä.
Viimeisimmän mediatiedon mukaan kauden aloittamista suunnitellaan heinäkuuksi Itävaltaan.
"Sebastian ja Antonio ovat ystäviäni"
Kirkkonummen-kotiinsa koronaviruspandemian ajaksi perheensä kanssa eristäytyneellä Räikkösellä ei käy aika pitkäksi.

