Kimi Räikkönen kertoo, miten poikkeustila näkyy hänen arjessaan – painottaa yhtä tärkeää koronaohjetta

F1-kuskit, Kimi Räikkönen mukaan lukien, ovat tällä hetkellä yllättävän poikkeustilan keskellä. Normaalisti F1-kausi pyörisi täyttä häkää eteenpäin. Nyt? Odottelua, odottelua ja vielä kerran odottelua. AUTOhebdon haastattelussa Alfa Romeon suomalaiskuski Räikkönen kertoi, miten hänen korona-arkensa sujuu.

Räikkösen mukaan hän on seurannut koronauutisia ja tilanteen kehittymistä median kautta.

Yksi ohjelmanumero on varannut suurimman osan ajasta. Räikkönen on temmeltänyt 5-vuotiaan Robinin ja toukokuussa 3 vuotta täyttävän Riannan seurana.

– Kokopäivätyötä, Räikkönen heitti lastenhoitoon liittyen.

– Iltaisin katselen televisiota. Meneillään oleva tilanne on kauhistuttava, mutta pahinta olisi se, jos ihmiset joutuisivat paniikkiin.

– Meidän on tehtävä niin, kuin meille on sanottu: pysyä kotona, Räikkönen painotti tärkeää viestiä.

Räikkönen on pyrkinyt pitämään itsensä kunnossa Kirkkonummella sijaitsevan talon sisätiloissa. Tämän lisäksi hän on käynyt ajamassa motocrossia omalla radallaan.

Räikkösen ykköstoivomus on se, että kaikki pysyisivät terveinä.

– Toivon, että tämä tilanne voi tuottaa vielä jotain hyvää. Mutta tällä hetkellä voimme vain pitää huolta muista ja itsestämme.

Lue myös:

    Uusimmat