Kiittämätön teini sai synttärilahjaksi upouuden BMW:n – tärveli epätoivotun auton täysin älyvapaalla tavalla
Intian Chandigarhissa sattunut erikoinen tapaus osoittaa, ettei joidenkin ihmisten moukkamaisuudella ole lainkaan rajoja.
18 vuotta täyttänyt intialaisnuorukainen sai vanhemmiltaan lahjaksi tuliterän 3-sarjan BMW:n. Ei mennyt kuitenkaan pitkään, kun auton nähtiin uppoavan jokeen.
Syynä ei ollut valitettava liikenneonnettomuus tai mikään muukaan vahinko, vaan yksinkertaisesti lahjansaajan kiittämättömyys. Tämä oli nimittäin toivonut syntymäpäivälahjaksi Jaguaria.
Koska saksalaisauto ei ollut nuorukaisen mieleen, päätti tämä hankkiutua siitä saman tien eroon. Hän ratkaisi ongelman työntämällä auton jokeen.
Kyläläiset huomasivat uppoamaisillaan olleen auton ja riensivät hätiin, sillä luulivat jonkun olevan vielä auton sisällä. Huojennus oli suuri, kun auton havaittiin olevan tyhjä.
Katso video joessa kelluvasta autosta alta.
Erikoinen tapaus on paikallisen poliisin tiedossa, mutta toistaiseksi poikaa vastaan ei ole nostettu syytteitä.
Daily Mailin videolla näkyy, kuinka auto työnnetään jorpakkoon. Videon kerrotaan olevan pojan itsensä kuvaama, ja hän julkaisi sen sosiaalisessa mediassa pian tapauksen jälkeen.
Lähteet: India Today, Daily Mail
Uusimmat
-
05:46
FBI ottanut kiinni vaalipäivälle terrori-iskua suunnitelleen miehen: Mukana alaikäinen rikoskumppani
-
05:37
Kiistelty työmarkkinauudistus tänään eduskunnan käsittelyyn
-
05:30
Aino-Kaisa Saarisen väitteistä kriisipalaveri – Krista Pärmäkoski paljastaa nyt jäätävän hetken MM-kisoissa: ”Mitä helvettiä!”
-
05:30
Tässä on Vendi: "Viaton ja suloinen lapsi, joka ansaitsee oikeutta" – Valkeakosken raiskausmurhan uhrin omaisille kerätään varoja
-
05:28
Lähipäivät ovat täynnä tuulta ja sadetta
-
05:22
Yhdysvalloissa osa republikaaneista toivoo Trumpin häviötä: “Harris on loistava vaihtoehto”
-
05:06
Israel pommittanut taas Beirutia – MTV seuraa
-
02:01
Kaksi yliopistoa Suomesta ylsi maailmaan yliopistojen 200 parhaan listalle – Pohjoismaiden paras sijalla 49
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
Lataa lisää