Kiinnostava tutkimustulos: Aspiriini pienentää syöpäriskiä
Aspiriinin on todettu vähentävän periytyvää syöpäalttiutta kantavien potilaiden syöpäriskiä. Suojaava vaikutus jatkuu jopa 10–20 vuotta lääkkeen käytön jälkeen.
– Tutkimuksen mukaan aspiriini puolittaa syövän ilmaantumista geneettisesti riskialttiilla henkilöillä, tarkentaa kirurgian emeritusprofessori, syöpätutkija Jukka-Pekka Mecklin.
Hän kuvasi väitöskirjassaan uraauurtavasti perinnöllisen syöpäoireyhtymän, Lynchin syndrooman yksityiskohtia liittyen syövän syntyyn ja riskiin. Aineisto oli suurin siihen mennessä, 22 sukua.
Lynchin syndrooma on yleisin vatsaontelon syöpäkasvaimia aiheuttava geneettinen muutos. Oireyhtymää esiintyy noin yhdellä 250 ihmisestä.
Asetyylisalisyylihapon vaikutusta oireyhtymää kantavien syöpäriskiin on selvitetty kansainvälisessä tutkimuksessa, johon osallistuneet söivät aspiriinia päivittäin 2–4 vuoden ajan.
Vuonna 2020 julkaistussa seurantatutkimuksessa oli mukana 861 geenivirhettä kantavaa henkilöä, osa Suomesta. Aspiriinia käyttävistä 40 sai paksusuolisyövän, mutta lumelääkettä käyttävistä 58.
Tulos oli samansuuntainen kuin suurissa sydän- ja verisuonitutkimuksissa, joissa on selvitetty aspiriinin vaikutusta sydäntapahtumiin. Niissä aspiriinin on todettu pitkäaikaisseurannassa ehkäisevän sairastumista myös syöpään.
Lynchin syndrooman osalta tutkitaan nyt parasta aspiriinin annostusta. Tutkimusannos oli 600 milligrammaa päivässä, mutta tarkoitus on selvittää, saadaanko pienemmällä määrällä vastaava hyöty.
Aspiriini saattaa ehkäistä muitakin kuin Lynchin syndroomaan liittyviä syöpiä, mutta tätä on vaikea osoittaa.
Mecklinin mukaan ilman todettua, periytyvää syöpäalttiutta aspiriinia ei kannata ruveta syömään siinä toivossa, että se ehkäisisi syöpää. Lääkkeillä on usein myös haittavaikutuksia, joten niitä ei kannata syödä turhaan. Aspiriini voi esimerkiksi ärsyttää mahaa ja altistaa verenvuodoille.
Aspiriinin lisäksi Lynchin geenivirhettä kantavat hyötyvät myös kuitupitoisen tärkkelyksen syömisestä. Tutkimuksessa 30 gramman annos kuitupitoista tärkkelystä päivittäin 2–4 vuoden ajan vähensi erityisesti yläruoansulatuskanavan syöpiä verrattuna kuiduttomaan ravintoon.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää