Kiinalaisia joukkoja Zairessa?

Zairen kapinallisten edustajan mukaan maan pääkaupunkiin Kinshasaan on saapunut eilen arviolta 400 kiinalaista sotilasta. Joukkojen tarkoituksena on tukea maan hallitusta taistelussa kapinallisia vastaan.

Kapinallisten edustajalla ei ollut tietoa olivatko joukot palkkasotureita vai Kiinan hallituksen joukkoja. Kapinallisten edustajan mukaan kaikkia vieraita joukkoja Kinshasassa tai muualla maassa kohdellaan kuitenkin vihollisina.

Zairen presidentti Mobutu Sese Seko on aikaisemmin käyttänyt aktiivisesti palkkasotureita taltuttaakseen maassa riehuneita kapinayrityksiä. Lisäksi Mobutulla on läheiset suhteet Kiinaan.

Tietoa joukkojen saapumisesta ei ole kuitenkaan vahvistettu virallisista tai riippumattomista lähteistä.

Kiina kieltää osallisuutensa

Kiinan Zairen suurlähettiläs Wang Shegiao kertoi uutistoimisto AFP:lle myöhään eilen, ettei tieto kiinalaisjoukoista Zairessa pidä paikkaansa.

Suurlähettiläs tyrmäsi väiteen kiinalaisjoukoista perusteettomana, täysin mahdottomana ja kapinallisten huhupuheina.

Zairen pääministeri kenraali Likulia Bolongo sanoi kuitenkin eilen, että hallituksen joukot ovat valmiita torjumaan kapinallisten hyökkäyksen Kinshasaniin. Pääministeri Bolongon mukaan hallituksen joukot taistelevat viimeiseen mieheen puolustaakseen pääkaupunkia idästä lähestyviä kapinallisia vastaan.
(AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat