Kiina-tutkija: Säännöstelyn purkukaan ei aiheuttaisi vauvabuumia

Kiina luopuu yhden lapsen politiikasta 1:51

Kiinan väestö tuskin lähtisi rajuun kasvuun, vaikka syntyvyyden säännöstelystä luovuttaisiin kokonaan, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Elina Sinkkonen.

Yhden lapsen hankkimisesta on jo ehtinyt muotoutua tapa. Lisäksi maa on keskiluokkaistunut ja kaupungistunut, mikä laskee syntyvyyttä.  
Kaupunkilainen elämäntyyli, joka on Kiinassa haluttu, käy kukkarolle.  
– Taloudellinen päätös toisen lapsen hankkimisesta voi olla aika hankala tehdä monessa keskiluokkaisessa perheessä, Sinkkonen sanoo.
Näin ollen kahden lapsen politiikka tuskin aiheuttaa nopeaa muutosta Kiinassa.

– Tästä ehkä tulee länsimediassa isompi juttu kuin mitä todellisuus on.  
Kiinan kommunistinen puolue on pulassa väestöpyramidinsa kanssa. Väestö vanhenee, talouskasvu nostaa eliniänodotetta ja eläkereformitkin ovat tekemättä, Sinkkonen luettelee.

Tämä uhkaa talouskasvua. Silti syntyvyyden säännöstelyä puretaan hiljalleen, askel askeleelta. Miksi?  

– Puhutaan niin suuresta väestömäärästä ja siihen liittyvistä asioista, että ei haluta ottaa mitään riskejä, Sinkkonen analysoi puolueen ajattelua.

Lue myös:

    Uusimmat