Khashoggin poika kiistää väitteet verirahoista: Mitään sopimusneuvotteluita ei ole käyty

Tapetun sauditoimittajan poika kätteli Saudi-Arabian prinssiä, jota epäillään toimittajan murhasta 0:43
Video: Tapetun sauditoimittajan poika joutui kylmäävään tilanteeseen: Kätteli isänsä epäiltyä tapattajaa – kuvissa näkyy ilmeetön mies

Murhatun sauditoimittajan Jamal Khashoggin poika kirjoittaa Twitterissä, että perhe ei ole käynyt mitään sopimuskeskusteluita Saudi-Arabian hallinnon kanssa murhan takia.

Aiemmin tässä kuussa CNN ja Washington Post uutisoivat lähdetietoihinsa vedoten, että perhe olisi muun muassa saanut miljoonia Yhdysvaltain dollareita käteistä rahaa kompensaationa murhasta. Lisäksi kerrottiin, että perhe voi saada niin kutsuttuja verirahoja saudiarabialaisen oikeusjärjestelmän kautta.

Jamal Khashoggi oli kunnioitettu toimittaja ja isänmaallinen Saudi-Arabian kansalainen. Viimeisimmät yritykset töhriä hänen mainettaan ja aiheuttaa kitkaa ovat sairaita ja moraalittomia, Salah Khashoggi kirjoittaa.

Hän sanoo ymmärtävänsä halun tietää, mitä uutta tapauksesta ilmenee. Hän lupaa, että perhe kertoo asian etenemisestä, kun se on laillisesti sallittua. Hän sanoo, että oikeudenkäynti on tällä hetkellä käynnissä, eikä mitään sopimusneuvotteluita ole käyty.

Hän lisää, että mikään kolmas osapuoli ei ole oikeutettu puhumaan asiasta. Asiasta voivat hänen mukaansa kertoa ainoastaan Jamal Khashoggin lapset ja asianajaja.

Lähteiden mukaan perhe saanut rahan lisäksi taloja Jeddasta

Washington Post uutisoi tämän kuun alussa, että sen tietojen mukaan Jamal Khashoggin lapset ovat saaneet taloja ja kuukausittaisia maksuja.

Asiasta kertoivat lehdelle entiset saudiviranomaiset sekä Khashoggin perhettä lähellä olevat henkilöt. Lähteiden mukaan Saudi-Arabia pyrkii maksujen avulla varmistamaan, että Khashoggin perheenjäsenet ovat jatkossakin pidättyväisiä julkisissa lausunnoissaan.

Lehti kertoo, että kaikille toimittajan lapsille on annettu taloja Jeddan kaupungista Saudi-Arabiassa. Kalleimmat taloista ovat maksaneet neljä miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Kuukausittaiset maksut ovat puolestaan olleet suuruudeltaan 10 000 Yhdysvaltain dollaria tai enemmän.

Toimittaja Jamal Khashoggi kirjoitti Washington Postiin kriittisesti Saudi-Arabiasta ja maan kruununprinssistä Muhammad bin Salmanista. Hänet murhattiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa lokakuussa.

Aluksi Saudi-Arabia kiisti tietävänsä Khashoggin kohtalosta mitään, mutta myöhemmin paljastui, että maan agentit olivat murhanneet, paloitelleet ja polttaneet Khashoggin. Saudi-Arabiassa on nostettu syytteet useita ihmisiä vastaan osallisuudesta murhaan.

Saudi-Arabia ei ole suostunut kansainvälisen, riippumattoman tutkinnan tekemiseen. Maan mukaan se tekee itse kaiken tarvittavan rikoksen selvittämiseksi, ja tutkinnan kansainvälistäminen olisi puuttumista sen sisäisiin asioihin. 

Lue myös:

    Uusimmat