Keskon leirissä käy jälleen kato

City-market kauppiaiden tyytymättömyys K-kaupan leirissä on levinnyt ryhmän kenkä- ja kodinkoneketjuihin. City-marketeista päätti jokin aika sitten lähteä 11 kauppiasta. Nyt tilanne on sama K-ryhmän Mustassa Pörssissä ja Andiamossa. Lähtijöiden joukossa on ketjujen suurimpia kauppapaikkoja.

Keskon kauppiaat eivät ole tyytyväisiä kauppiassopimuksiin.

Kauppias Kimmo Kuokkanen (Mikkeli/Pieksämäki) sanoo, että neuvottelut alkoivat vuodenvaihteessa ja tammikuun lopussa ei Keskon tarjoamaa uutta kauppiassopimusta allekirjoitettu. -Päädyimme siihen, että vaihdamme ketjua. Kauppiaiden mukaan kilpailukyky olisi heikentynyt, koska ketju- ja markkinointimaksut olisivat nousseet. Toisaalta tavaraa olisi tullut tietty määrä myyntiin vastoin kauppiaan tahtoa.

Johtaja Martti Toivanen Mustasta Pörssistä kertoo, että jonkin verran tulee tietysti jokaisen kauppiaan, joka ketjutoimintaan lähtee, sitoutua yhteiseen valikoimaan. Toivasen mielestä ketjutoiminnalla saavutetaan kuitenkin enemmän etuja kuin siitä sitten tulee kauppakohtaisia tekemisen haittoja kauppiaalle.

Andiamon lähtö iso isku

Laskelmiensa mukaan vastaan pyristelleet kymmenkunta kauppiasta edustavat Musta Pörssi-ketjun noin 900 miljoonan markan myynnistä yli 100 miljoonaa markkaa. Vieläkin kovemman kolauksen vajaan 200 Mmk:n liikevaihtoon nähden kokee keskolainen kenkäketju Andiamo. Sen noin 30 kauppiaasta joka kolmas lyö hanskat tiskiin. Andiamo-kauppias Esko Isosalo Hämeenlinnasta sanoo, että vaikeinta sopimusluonnoksessa oli hyväksyä vuokran korotus, ketjumaksu, markkinointimaksu, selkeät maksujen korotukset. isosalo sanoo, että näillä ei vastiketta ollut riittävästi.

Kauppiaiden mukaan Kesko halusi heiltä nimen paperiin, jossa päätösvalta hankinnoista siirtyy 80 %:sti keskusliikkeelle. Niinpä muotituulia haistelemalla oman tuloksen petraaminen kävi mahdottomaksi. Lopettajien joukossa on jopa ketjun suurin kenkäkauppa, eli Forumin Andiamo Helsingissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat