Keshan kurimus jatkuu – ei päässyt irti sopimuksestaan hyväksikäytöstä syyttämänsä tuottajan kanssa

Pop-tähti Keshan yritykset lakkauttaa sopimus tuottaja Dr. Luken kanssa ovat toistaiseksi tulleet päätökseen.

Tik Tok -hitillä maailmanmaineeseen nousseen Keshan yritys päästä eroon sopimuksestaan musiikkituottaja Lukas "Dr. Luke" Gottwaldin kanssa tyrmättiin newyorkilaisen tuomarin toimesta.

Kesha syytti Gottwaldia seksuaalisesta ahdistelusta sekä pahoinpitelystä muutama vuosi sitten. Keshan mukaan hänen kanssaan työskennellyt tuottaja pahoinpiteli häntä tämän 18-vuotissyntymäpäivillä.

Vuonna 2016 oikeudessa päätettiin, että Keshan sopimus levy-yhtiö Dr. Luken perustaman ja Sonyn alla toimivan Kemosabe Records -levy-yhtiön kanssa pysyy voimassa. Tällöin oikeus totesi, että Kesha voi tehdä yhä musiikkia muiden tuottajien kanssa, vaikka olisi osa levy-yhtiötä. Viime vuonna Kesha julkaisi levy-yhtiön kautta albuminsa Rainbows.

New Yorkin korkeimman oikeuden tuomari oli samaa mieltä Gottwaldin asianajajien kanssa, joiden mukaan laulajan olisi pitänyt ilmoittaa väitetyistä sopimusrikkomuksista ja Keshan väite siitä, ettei hän pysty esiintymään sopimuksen alla perustui spekulaatioon.

Levynsä julkaisun lisäksi Kesha on tehnyt viimevuosina kiertueita ja hänellä on luvassa yhteiskiertue Macklemoren kanssa myöhemmin tänä vuonna. Artistitoiminnan jatkumista pidettiin merkkinä siitä, että laulaja on kykeneväinen esiintymään ja työskentelemään sopimuksestaan huolimatta.

Samaan aikaan Gottwald pyrkii haastavansa Keshan oikeuteen kunnianloukkauksesta. Gottwald on alusta asti väittänyt, ettei hän ole koskaan pahoinpidellyt Keshaa seksuaalisesti tai harrastanut tämän kanssa seksiä.

Lähde: Variety

Lue myös:

    Uusimmat