Helteitä kaipaamaan jääneille hyviä uutisia: elokuu antaa hellepäiviä ainakin Etelä- ja Keski-Suomeen. Jos hellepäiviä saadaan vielä syyskuussa, voi kaikkien aikojen helle-ennätys mennä rikki.
Tämän vuoden elokuu on suurimmaksi osaksi asteen tai pari tavanomaista lämpimämpi lähes koko maassa, lupaa MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.
Lue myös: Meteorologin kolumni: Helleinferno, käristyskupoli ja metsäpalot – onko planeettamme mennyt rikki?
Tänä kesänä on ollut jo 55 hellepäivää. Helteisin koskaan mitattu kesä oli vuonna 2002, jolloin hellepäiviä oli 65.
– Hellepäiviä on luvassa elokuulle, ja niitä voi hyvin olla syyskuussakin. Näin on mahdollista, että tästä tulee kaikkien aikojen hellekesä.
Helteet palaavat pariksi päiväksi
Kovat helteet palaavat tällä viikolla, kun voimakas lämpöaalto saapuu etelästä.
– Torstaina ja perjantain Etelä- ja Keski-Suomessa lämpötila nousee 30 asteeseen tai jopa sen yli. Lapissakin hellerajalle päästään, mutta ihan 30 asteeseen ei lämpö yllä.
Viikonlopun lämpötilat kuitenkin palaavat samankaltaisiksi kuin nyt alkuviikolla.

