Kesärenkailla pääsiäisenä pohjoiseen? Mieti uudestaan!
Pääsiäinen on tulossa ja moni suuntaa sukuloimaan tai muuten vain kotimaan lomalle. Tarkista kuitenkin ennen lähtöä, kannattaisiko autossa olla alla vielä talvirenkaat? Kaikkialla Suomessa ei sovi kaasutella kesärenkailla.
Etelä-Suomessa pärjää jo kesärenkailla, mutta pohjoisemmaksi pääsiäismatkalle lähtevien kannattaa tarkistaa lomapaikkakunnan säätilanne ja varmistaa, että alla on sopivat renkaat, muistuttavat Trafi ja Ilmatieteen laitos.
Tällä hetkellä lumiraja kulkee noin Oulun korkeudella.
– Autoilijan onkin syytä olla tarkkana kevään keleillä ja jos pääsiäismatka suuntautuu kauemmaksi, niin varmista, että alla on ajankohtaan sopivat ja hyväkuntoiset renkaat, muistuttaa Trafin tieliikennejohtaja Sami Mynttinen.
– Ennemmin kannattaa vaihtaa talvirenkaat alle uudestaan, kun lähteä liukastelemaan kesärenkailla.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan pääsiäisen menoliikenteessä on hyvä ottaa huomioon myös ajokelit.
– Torstai-illan ja perjantain vastaisen yön aikana Lapissa sataa jonkin verran märkää lunta. Muualla sade tulee vetenä. Yleisesti Lapissa on vielä pieniä yöpakkasia, joten etenkin aamuisin pitää varautua siihen, että tienpinnat voivat olla liukkaita.
Sää on pääsiäisen tienoilla vaihtelevaa ja etenkin etelässä vuodenaikaan nähden lämmintä.
– On ehdottoman tärkeää, että alla on hyväkuntoiset renkaat, mutta loppukädessä tärkein turvallisuustekijä löytyy kuitenkin aina ratin ja penkin välistä, muistuttaa Mynttinen.
Lähde: ePressi
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
16:27
Venäjä kieltää "kansainvälisen HLBT-liikkeen" ääriliikkeenä
-
16:25
Kiinnostaisiko todellinen neuvostoliittolaisen autoteollisuuden helmi? Tähän hintaan irtoaa olemattoman vähän ajettu "Mosse"
-
16:14
VR sai ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen
-
Lataa lisää