Grillattu ruoka kuuluu olennaisesti Suomen suveen. Itse grillaaminen voi olla hauska harrastus tai mukava tapa tehdä ulkona ruokaa yhdessä. Grilliharrastaja panostaa grilliin ja sen välineisiin hieman enemmän kuin satunnainen grillaaja.

Markkinoilla on monenlaisia grillejä aina pienistä pallogrilleistä suuriin kesäkeittiöihin. Grilliä hankkiessa onkin hyvä miettiä kuinka paljon sitä tulee tarvitsemaan ja kuinka suurelle määrälle yleensä on tarvetta tehdä ruokaa. Yhden käyttökerran grillejä löytyy myös, ja ne ovatkin mainioita kapineita kesäfestareille tai vaikkapa piknikille.
Kaasu vai hiili?
Kaasu ja sähkö ovat sekä nopeita että helppoja tapoja grillata, mutta hiilillä saa enemmän tunnelmaa aikaiseksi. Hiilet ovat tosin hieman konstikkaampia käyttää, sillä niissä ajoitus on hyvin tärkeää ja ruoan lisääminen kesken grillauksen hankalampaa. Hiilillä grillatessa on tärkeintä säilyttää maltti ja lisätä ruokaa vasta kun hiilloksen pinta on tasaisen harmaan tuhkaan peitossa.
Kaasugrillien kanssa tulee myös olla tarkkana, että kaasu ei pääse loppumaan kesken pihvin paiston. Useimmiten viiden kilon kaasupullo kestää monilla grillaajilla koko kesän ja niin sanotuille himogrillaajillekin riittää kymmenen kilon kaasupullo.




