Keramiikkataitelija Heljä Liukko-Sundström on kuollut

Keramiikkataitelija Heljä Liukko-Sundström on kuollut, kertoo Ilta-Sanomat

Digi- ja väestötietovirasto on vahvistanut IS:lle, että Heljä Liukko-Sundström kuoli eilen 85-vuotiaana.

Hän oli syntynyt 15. kesäkuuta 1938 Vehmaalla Varsinais-Suomessa.

Liukko-Sundström tunnetaan parhaiten keramiikkatöistään, ja hänen töitään on ollut esillä Suomen lisäksi ulkomailla. 

Hän teki merkittävää työtä myös lastenkulttuurin edistämiseksi ja sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon 1982.

Liukko-Sundström sai professorin arvonimen vuonna 1994 ja Pro Finlandia -palkinnon 2001. 

Vuodesta 2005 hänellä on ollut Humppilassa Ateljé Heljä.

"Tulemme jokainen tekemään meille määrätyn toimen"

Vuonna 2018 Heljä Liukko-Sundström sanoi STT:n 80-vuotishaastattelussa tienneensä jo lapsena, että hänellä on täällä erikoinen, eheyttävä tehtävä.

– Uskon, että tulemme jokainen tekemään meille määrätyn toimen. Kun se täyttyy, aikamme on täysi, hän sanoi.

Liukko-Sundström valmistui 24-vuotiaana keramiikkataiteilijaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta. 

Hän toimi Arabian taiteilijana vuodesta 1962 aina tehtaan sulkeutumiseen asti vuonna 2016. 

Sen jälkeen työskentely jatkui Arabian Taideosastoyhdistyksessä. Hänellä oli myös oma yritys.

Liukko-Sundström on tehnyt keramiikkaa, uniikkireliefejä, laattoja, veistoksia ja kirjoja. Hänet tunnetaan erityisesti kukkatauluistaan ja jänismukeistaan.

Lue myös:

    Uusimmat