Keli yllätti autoilijat - liukkailla teillä kolareita ja peräänajoja

Sää on tänään lauhtunut tilapäisesti. Lauhtuminen ja lumisade puurouttivat liikenteen ja kolareita on sattunut liukkailla teillä runsaasti.

Tänään tapahtui lukuisia kolareita ja peräänajoja maanteillä. Lauhtuvat kelit ja liukkaat tienpinnat aiheuttivat useita onnettomuuksia ja eriasteisia henkilövahinkoja. Kuolemaan johtaneita onnettomuuksia ei iltaan mennessä kuitenkaan ollut sattunut.

Paimiossa venäläisen turistibussin ojaanajossa valtatie ykkösellä viisi matkustajaa loukkaantui lievähkösti aamupäivästä. Bussissa oli 42 matkustaa, kun se suistui tieltä Paimion motellin kohdalla vasemmalle kääntyvässä mutkassa Turusta Salon suuntaan päin.

Lopella kolaroivat iltapäivällä rekka, linja-auto ja henkilöauto. Riihimäen ja Forssan välisellä tieosuudella sattuneessa peräänajossa loukkaantui linja-auton kuljettaja, kun hän jäi puristuksiin. Onnettomuus sattui, kun linja-auto törmäsi Huuhkajalammin suoralla ensin rekan perään ja henkilöauto sen jälkeen linja-auton perään. Kun tie avattiin illalla liikenteelle, jäisellä onnettomuuspaikalla sattui muitakin, lähinnä peltivaurioiksi luokiteltuja peräänajoja.

Kolmostiellä Hyvinkäällä Nummenniityn levähdysalueen ja Nopon välillä kolaroivat kaksi linja-autoa, kaksi rekkaa ja kolme henkilöautoa. Ketjukolari pysäytti Helsinkiin päin matkaavan liikenteen kolmostiellä ennen kahta iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut kolarissa vakavasti, mutta moni raapiutui haavoille särkyneestä lasista. Linja-autoissa oli kymmeniä matkustajia. Osa pääsi jatkamaan bussikyydillä, toiset takseilla. Liikenne onnettomuuspaikan ohi johdettiin vanhan kolmostien kautta parin tunnin ajan.

Myös junaliikenne takkuili

Kova pakkanen hyydytti myös raideliikennettä etenkin eteläisessä Suomessa. Helsingin ja Riihimäen välisen pääradan kaukojunat myöhästelivät raidevian ja pakkasen takia enimmillään tunnin.

Vantaan Korson asemalla katkesi kisko, ja se myöhästytti junaliikennettä etelässä.

Pakkanen aiheutti ongelmia myös lähijunakaluston jarrujärjestelmiin. Kymenlaaksossa yli 30 asteen pakkanen hyydytti Kotkasta Kouvolaan lähteneen henkilöjunan Kymin asemalle. Matkustajat kyydittiin Kouvolaan linja-autoilla.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 07.01.2003)

Lue myös:

    Uusimmat