Keijo Leppänen on 12-, 14- ja 16-vuotiaiden poikien isä. Lasten murrosikä ei juuri ole tuonut muutoksia vanhemmuuteen, johon tuntuu kuuluvan myös taksikuskin rooli.
Keijo Leppäsen kodissa käy arkiaamuisin kova kuhina. Yksi pojista lähtee alakouluun, yksi yläkouluun ja yksi lukioon.
– Keitän pojille edelleen puuron, mutta en työnnä lusikkaa suuhun. Voin myös luottaa siihen, että he osaavat itse pukea päälleen säähän sopivat vaatteet. Muutos pikkulapsiajoista on tapahtunut niin hitaasti liukumalla, että aiempi vaihe oikeastaan unohtuu, Keijo Leppänen sanoo.
Yksi asia on säilynyt: harrastustrafiikki.
– Joka päivä joku lähtee koulun jälkeen treeneihin. Sormet ovat pystyssä kuin taksiasiakkailla: vietkö sinne, tuletko hakemaan tuolta? Vaimoni ja minä sukkuloimme ja ajamme autoilla ristiin rastiin.
Harjoituksissa parannetaan maailmaa
Haastattelua edeltävänä iltana Leppästen kotona päästiin nukkumaan vasta yhdentoista jälkeen, kun jääkiekkoharjoitukset loppuivat kymmeneltä illalla. Perheenisä ei kuitenkaan valita.
– Käytän mielihyvin nämä vuodet taksikuskin rooliin niin kauan kuin sitä vaaditaan. Mielestäni se on hieno juttu.
– Viimeksikin 10–15 isää odotti ringissä jälkikasvuaan pois jääkiekkoharjoituksista. Kehittyvissä maissa miehet istuvat palmun alla ja parantavat maailmaa – Suomessa isät kokoontuvat harjoitushallien edustoille ja kahvilan nurkkiin.
Studio55.fi/Piia Simola